Sunnuntaisuomalainen: KKO:n Koskelo penää ympärileikkauslakia

Julkaistu 10.02.2013 05:07(Päivitetty 19.06.2013 09:41)

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo toivoo Suomeen lakia ympärileikkauksista, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen.

Koskelo kritisoi poliittisia päättäjiä lainvalmistelun hitaudesta. Korkein oikeus salli uskonnollisista syistä tapahtuvan pojan ympärileikkauksen yli neljä vuotta sitten.

Koskelon mielestä toimivassa yhteiskunnassa pallon pitäisi siirtyä nopeasti lainsäätäjälle.

- Lainsäätäjät tietävät, että he saisivat kovaa kritiikkiä osakseen, tekivät minkälaisen ratkaisun tahansa. Siksi asia jätetään tuomioistuinten huoleksi, koska me emme voi sitä väistää, Koskelo sanoo haastattelussa.

Korkein oikeus päätti vuonna 2008, että muslimipojalle asianmukaisesti tehty ympärileikkaus ei ollut rangaistava teko. Ennakkopäätöksessä oli kyse muslimiäidistä, joka teetti nelivuotiaalle pojalleen ympärileikkauksen. Toimenpiteen teki lääkäri, ja siinä käytettiin paikallispuudutusta.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa