Suunnittele kesämatkasi huolella – pidä tarpeeksi taukoja

Kesällä moni suuntaa tien päälle vähän pidemmällekin reissulle. Liikenneturva muistuttaa kesän automatkailijoita, että reitin suunnittelu ennakkoon, riittävän matka-ajan varaaminen ja riittävä tauotus tekevät matkanteosta turvallisempaa ja miellyttävää. Kesäkeleillä ei pysäköinnin ajaksi saa jättää lapsia tai lemmikkieläimiä autoon odottamaan.

Kesän automatka alkaa reitin suunnittelusta. Kilometrimäärän lisäksi on matka-ajan ennakoinnissa otettava huomioon tauot ja mahdolliset tietyömaat.
– Liian pitkiä yhtäjaksoisia ajorupeamia kannattaa välttää. Matkan voi jakaa parille eri päivälle tai vaihdella kuskeja. Jos matkalle lähtö venyy pitkälle iltaan, se on syytä siirtää suosiolla seuraavaan aamuun, jolloin kuljettaja on virkeämpi, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski neuvoo.

Ota keli huomioon matkassa

Monet lomalaiset toivovat lämpimämpiä kelejä, mutta kesällä autoilevalle auringonpaiste on myös kuormittava tekijä. Auton liian lämmin tai huonosti vaihtuva sisäilma väsyttää ja haittaa keskittymistä ajamiseen. Toimiva ilmastointilaite lisääkin paitsi ajomukavuutta, myös ajoturvallisuutta. Jos autossa ei ole ilmastointilaitetta, kannattaa ikkunoita pitää auki ilman vaihtumiseksi.

– Viileä ilma pitää kuljettajan virkeämpänä Jos auto on ollut pitkään pysäköitynä suorassa auringonpaisteessa, voi sisälämpötila lähennellä jopa saunan jälkilöylyjä. Tällöin voi ilmastoinnin antaa viilentää autoa hetken ennen ajoon lähtöä. Jos ilmastointia ei ole, kannattaa ajoa pyrkiä tauottamaan ja juoda riittävästi vettä, Kalmakoski vinkkaa.

Myös auton nesteet on hyvä tarkistaa ennen matkalle lähtöä. Jäähdytinnesteen ja moottoriöljyn lisäksi kannattaa varmistaa, että tuulilasinpesunestettä on tarpeeksi.

– Vaikka ikkunat eivät varsinaisesti ole likaiset, kertyy kesänkin aikana hiljalleen likakalvo lasin pintaan. Aika ajoin ikkunat voi pestä kunnolla vaikka jäätelötauon yhteydessä huoltoasemalla, Kalmakoski kertoo.

Ajokengillä on väliä

Rantasandaalit ovat helppo kesäjalkine. Autoilevan kannattaa kuitenkin varata sopivammat jalkineet ajoon. Esimerkiksi varvastossut voivat luiskahtaa jalasta poljinten alle, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteen. Ajotossut voikin varata kesäautoon valmiiksi, jolloin kesäisempiin sandaaleihin voi vaihtaa taas ajon jälkeen.

– Kesäolosuhteet kannattaa huomioida myös pysäköinnissä. Vaikka ulkolämpötila ei hivelekään hellelukemia, voi tuulensuojainen paikka ja auringonpaiste saada auton sisälämpötilan nousemaan. Lämpötila nousee nopeasti, vaikka auton ikkunat olisivat hieman raollaan. Pysäköinnin ajaksi ei kesäkeleillä saa jättää lapsia tai lemmikkieläimiä autoon odottamaan, Kalmakoski muistuttaa.

Kuusi vinkkiä kesäautoilijalle

  1. Suunnittele reitti ennakkoon ja varaa matkantekoon riittävästi aikaa.
  2. Tarkista jäähdytin- ja tuulilasinpesunesteiden sekä öljyn määrät ennen matkaa. Muista myös rengaspaineiden tarkastus.
  3. Vältä mahdollisuuksiesi mukaan matkantekoa kuumimmilla keleillä.
  4. Varaa matkalle riittävästi juotavaa, esimerkiksi vettä.
  5. Pidä taukoja ajamisessa.
  6. Pysäköi auto varjoisaan paikkaan. Älä jätä lapsia tai eläimiä lämpimällä säällä auto.

Lähde: Liikenneturva

 

Lue myös:

    Uusimmat