Suklaa, lakritsi vai toffee? Kesän jäätelötrendi lupaa kunnon herkuttelua

Lämmin kesäpäivä ja ja kädessä ihanasti sulava jäätelö. Näistä moni haaveilee, mutta mitä jäätelöä tötteröön laitetaan tänä kesänä?

Ainakin lakritsijaatelön suosio jatkuu tänäkin suvena, vastaa Ingmanin tuotekehityspäällikkö Annukka Nieminen. Tänä kesänä luvassa on myös herkkujäätelöiden nousu.

– Nyt on selvästi trendinä premium-jäätelöt. Siellä on paljon lisukkeita ja jäätelö itsessään on yleensä täyteläisempää. Aika paljon premium-jäätelöissä voittavat ruskeat maut, kuten suklaa ja toffee, Nieminen kuvailee.

Valmistajilta on luvassa jälleen kymmeniä uutuusjäätelöitä. Tänä kesänä luvassa on myös aiempaa enemmän kokonaan laktoosittomia jäätelöitä.

Toisaalta myös samat makusuosikit toistuvat vuodesta toiseen.

– Sulkaa, vanilja ja mansikka ovat kestosuosikkeja. Ne saavat joka kesä kaverikseen vähän erinäköisiä makuja ja kastikkeita, kuvailee liiketoimintajohtaja Johanna Sewon-Kievari Suomen Nestleltä.

Vero nakertaa suosiota

Suomalaiset ovat perinteisesti innokasta jäätelökansaa, sillä henkeä kohden jäätelöä syödään keskimäärin 13-14 litraa vuodessa.

Viime aikoina jäätelön suosio on kuitenkin kärsinyt notkahduksen.

– Jäätelön myynti tippui viime vuonna liki 10 prosenttia koko Suomessa, Ingmanin Nieminen kertoo.

Syyksi sekä Ingmanilla että Nestlellä nähdään viime vuoden alusta voimaan tullut makeisvero, joka on nostanut jäätelön kuluttajahintoja.

Viileän alkukevään jälkeen jäätelön valmistajat toivovatkin lämmintä ja aurinkoista kesää.

– Kesällä varmasti jokaisen suu napsaa jäätelöä, Nestlen Sewon-Kievari uskoo.

Lue myös:

    Uusimmat