Susien ihmispelko on viime vuosina vähentynyt, minkä vuoksi niistä tehdään myös havaintoja entistä enemmän.
Viisi Pohjois-Pohjanmaan kaupunkia ja kuntaa on ilmoittanut, että kannanhoidollinen metsästys pitäisi Suomessa saada aloitettua.
– Meillä on viime aikoina ollut havaintoja susista ja susilaumoista. Toki se on herättänyt pelkoja asukkaissa ja koulukkaissa, kertoo Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu.
Vanhempien pyynnöstä Nivalassa on susitilanteen takia muutettu koulukuljetusreittejä.
– Susien ihmispelko on selvästi vähentynyt viime vuosien aikana, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
– Tämä näkyy siinä, että susia nähdään yhä enemmän kirkonkylissä, kylillä, maalaistalojen ja haja-asutusalueiden talojen piholla.
Sudet raatelivat lähes 70 metsästyskoiraa
Tuoreen tilaston mukaan elo-joulukuussa viime vuonna sudet raatelivat lähes 70 metsästyskoiraa.
– Yli puolet kuoli ja reilut 20 saatiin tikkaamalla kuntoon. Näin siitä huolimatta, että metsästäjät ovat vähentäneet koirien käyttöä huomattavasti, Silpola kertoo.




