Mainos

STUK: Japanin säteilymäärät hälyttävän korkeat - "Suomessa olisi jo evakuoitu"

Säteilyturvakeskus on saanut ensimmäiset tarkat mittaustulokset Japanista. Säteily on pahimmilla laskeuma-alueilla ollut jopa monisatakertaisesti aiemmin ilmoitettua suurempaa.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ja Japanin viranomaisten mittaustulokset paljastavat, että myös Tokiossa on mitattu säteilyä vähäisiä määriä, vaikka viranomaiset sen aiemmin kielsivätkin.

Todellinen laskeuma on ollut Fukushiman ympäristön maakunnissa jopa monta sataa kertaa suurempaa kuin mistä viranomaiset ovat aiemmin puhuneet. Fukushiman vieressä olevat maakunnat Ibarak ja Yamagata on saaneet isoimman laskeuman.

Tilanteen vakavuudesta kertoo muun muassa se, että kun aiemmin Ibarakissa ilmoitettiin jodipitoisuudeksi 490 beckerelliä neliömetrillä, todellisuudessa laskeumaa onkin alueella huimat 93 000.

Toissayönä tehdyissä IAEA:n ja Japanin viranomaisten tekemissä mittauksissa on tutkittu maassa pysyvästi olevaa laskeuman määrää. Aiemmin jodipitoisuuden on kerrottu olevan vain muutamia satoja beckerellejä, kun todellisuudessa pahimmilla alueilla se on lähes 100 000.

Fukushiman voimalaitoksen alueen laskeumasta ei ole vieläkään ole tarkkoja mittaustuloksia. Korkeita arvoja on mitattu kuitenkin myös 30 kilometriä suojavyöhykkeen ulkopuolelta.

– En uskalla edes arvioida, kuinka suuri laskeuma voimala-alueella on ollut, sanoo Säteilyturvakeskuksen johtaja Tarja K. Ikäheimonen MTV3:n uutisille.

Suomessa olisi jo annettu evakuointikäsky

Ikäheimonen sanoo, että jo 30–40 kilometrin säteellä Fukushiman turmavoimalasta on alueita, jossa säteilypitoisuudet ovat olleet korkeita.

– Jos annospitoisuudet olisivat tätä luokkaa Suomessa, niin alkuvaiheessa kehotettaisiin ihmiset sisätiloihin. Viranomaiset olisivat lisäksi kehottaneet ottamaan joditabletteja, kertoo Ikäheimo.

Ikäheimosen mukaan Suomessa ihmisiä kehottaisiin lisäksi poistumaan saastuneelta alueelta.

– Mikäli nämä pitoisuudet eivät laske – kuten eivät ole laskeneetkaan – niin kyllä ihmiset evakuoitaisiin tältä alueelta.

Sadan metrin päässä Fukushiman laitokset purkuaukosta on merestä mitattu lähipäivinä hurjia jodipitoisuusarvoja, jotka ylittävät esimerkiksi Itämeressä olevat pitoisuudet satatuhatkertaisesti.

– Käsittääkseni tämä on merkki siitä, että veden mukana on päässyt mereen radioaktiivista vettä. Näin huimia pitoisuuksia ei voi tulla pelkästä laskeumasta, arvioi Ikäheimonen.

Fukushiman maito juomakelvotonta

Lähipäivinä tehtyjen mittaustulosten mukaan Fukushiman alueella tuotettu maito on juomakelvotonta, sillä sen jodipitoisuus on kymmenen kertaa sallittua suurempi.

Syömäkelvotonta on puolestaan lähialueilla tuotettu pinaatti ja lehtivihreä.

Stukissa tehdään nyt arviolaskelmia siitä, mitä todellinen radioaktiivinen säteily on ollut.

Huomisessa 45 minuuttia -ohjelmassa selvitetään sitä, millaisessa hengenvaarassa pelastustyöntekijät tekevät työtään.

Katso Raija Kantomaan juttu:

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.