Mainos

Stubbin mielestä vaalikeskustelu on "hassua"

Eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä presidentinvaalien toisen kierroksen alla käyty keskustelu on "hassua", kun keskeiseksi teemaksi ovat nousseet ehdokkaiden puolisot ja heidän sukupuolensa.

Stubb kertoo tuntevansa henkilökohtaisesti molempien ehdokkaiden puolisot ja pitää molempia erittäin hyvinä tyyppeinä.

– On tietysti hienoa, että tulevalla tasavallan presidentillä on edustava puoliso, mutta kyllä minä mieluummin keskittyisin varsinkin ulkopoliittiseen keskusteluun, Stubb sanoi Brysselissä EU:n eurooppaministerien kokouksessa.

Ulkopolitiikan lisäksi vaalien yhteydessä tulisi keskustella Stubbin mukaan enemmän Suomen taloudellisista ulkosuhteista, Eurooppa-politiikasta ja vienninedistämisestä, mikä on hänen mielestään yksi presidentin päätehtävistä.

Stubbin mukaan ensimmäisen kierroksen vaalitulos on otettu Brysselissä vastaan erittäin myönteisesti, kun 65 prosenttia äänestäjistä asettui EU-myönteisten ehdokkaiden taakse.

– Kyllä tämä on otettu vastaan myönteisesti, äänenä kansainvälisyydelle, äänenä Euroopan unionille ja äänenä liberalismille.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.