Stubb Välimeren maahanpyrkijöistä: Suomi ei halua pakolaisten pakkokiintiöitä
Kokoomuksen puheenjohtajan, Alexander Stubbin mukaan Suomen linja on, että pakolaiskiintiöt pitää olla vapaaehtoisia.
Stubbia tentattiin aamulla Smolnassa siitä, kuinka paljon Suomi on valmis jakamaan taakkaa Etelä-Eurooppaan pyrkivistä ihmisistä.
EU-komission on määrä julkistaa huomenna siirtolaisuutta koskeva toimintaohjelma. Suunnitteilla on kiintiöjärjestelmä, joka vaatii kaikkien 28 EU-maan hyväksynnän.
– Nyt on ollut puhe pakolaiskiintiöistä ja ne ovat sellaisia asioita, jotka Suomen mielestä pitää olla vapaaehtoisia. Meillähän on väestöön suhteutettuna itseasiassa korkeat pakolaiskiintiöt, muutamilla mailla taas ei ole kiintiöitä ollenkaan.
– Komissiolta on tulossa ehdotus huomenna, jossa on neljä kokonaisuutta ja sitten Suomi lähtee siitä vyyhtiä purkamaan.
Hän muistuttaa, että humanitaarisia oleskelulupia katsotaan myös kokonaisuutena.
– Täytää muistaa, että tässä pitää jakaa kaksi asiaa. Ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n alueella, sitähän kukaan ei kyseenalaista. Toinen on humanitaarinen apu, turvapaikat ja pakolaisuus. Ne katsotaan kokonaisuutena, mutta minun on hyvin vaikea uskoa, että Euroopan Unionin sisällä lähdetään kiintiöittämään.
– Taakan jakoa voidaan katsoa kokonaisuutena, mutta se perustuu sitten vapaaehtoisuuteen. Kyllä Eurooppa on humanitaarinen paikka.
Jos se perustuisi vapaaehtoisuuteen, olisiko Suomi valmis ottamaan turvapaikanhakijoita?
– Oi, ne ovat sellaisia asioita, joita ei tältä istumalta päätetä, Stubb sanoi.
Otsikkoa korjattu klo 11.02.
Uusimmat
-
23:29
Pep Guardiola putosi polvilleen – katso: Manchester Cityltä kammottava virhe puolustuspäässä
-
23:07
Neljää ihmistä ammuttu Tukholmassa: Yksi kuollut – kaksi henkilöä otettu kiinni
-
22:58
Lottoarvonnassa ei täysosumaa: Tässä oikea rivi
-
22:52
Karmea isku Manchester Citylle Mestarien liigan finaalissa – katso: musertunut supertähti sivuun kesken ottelun
-
22:48
Zelenskyi pyytää kansainvälistä apua tulvan uhreille Venäjän miehittämälle alueelle – MTV seuraa sotaa
-
22:37
Tämän yksityiskohdan Sami Hyypiä muistaa Istanbulin ihmeestä: "Siinä olisi moni huutanut kurkku suorana"
-
22:23
Raivokas puhuri tempaisi Jukuparkin pomppulinnat usean metrin korkeuteen Turussa – lapsia loukkaantui järkyttävässä tilanteessa
-
22:06
Pep Guardiola teki kipeän päätöksen ennen Mestarien liigan finaalia – "Hän voisi olla siellä"
-
22:01
Näin artisti Ville Galle muistelee 11 vuoden takaista tv-haastattelusta myöhästymistään – nuorelle pojalle tuli liikaa asioita kerralla
-
21:49
Tältä näyttää vierailu suomalaismuseoon virtuaalitodellisuudessa – Katso MTV:n ensimmäinen haastattelu Metaversumissa
-
21:34
Torstaina iskenyt salama käynnisti tuhoisan tapahtumaketjun Kazakstanissa: Nyt useita ihmisiä on kuollut
-
20:56
Tupac Shakur sai postuumisti tähden Hollywood Walk of Famelle – historioitsija: "Kaikkein tärkein hiphop-ikoni"
-
20:50
Kirjepommittaja Ted "Unabomber" Kaczynski on kuollut
-
20:42
Maailman ykkönen nousi kovaan seuraan historiallisella voitolla Ranskan avoimissa
-
20:35
Teemu Pukkia viedään ison rahan äärelle – agentti kommentoi MTV Urheilulle: "Kaikki on yhä auki"
-
20:35
Venäjä julkaisi uutta kuvaa tuhotuista länsimaisista tankeista – videon yksityiskohdat herättävät epäilyksen onnistumisten suurentelusta
-
20:24
Osaatko käyttää kondomia oikein? Näin käytät kumia turvallisesti
-
19:57
Tutkija pitää Trumpin uusia syytteitä vakavina: Voisiko Trump toimia presidenttinä vankilasta käsin?
-
19:48
Sofia Virta MTV:n Uutisextrassa: Vihreät ei halua viedä ihmisiltä autoja tai kieltää lihansyöntiä
-
19:30
Johnny Depp sai 60-vuotissyntymäpäivänään suurimman onnittelulaulun, jonka hän on koskaan saanut
-
Lataa lisää