Stormy Danielsin syyte Trumpia vastaan kaatui – aikuisviihdetähti voi olla nyt vapaa puhumaan

Stormy Daniels: Minua vaadittiin väkivallan uhalla vaikenemaan suhteesta Trumpiin 1:19
Stormy Daniels on kertonut, että häntä vaadittiin väkivallan uhalla olemaan kertomatta suhteestaan Donald Trumpiin.

Aikuisviihdetähti Stormy Danielsin pyrkimys purkaa salassapitosopimus hänen suhteestaan presidentti Donald Trumpiin sai tyrmäyksen Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuimessa.

Daniels voi olla nyt vapaa puhumaan suhteesta. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja uutistoimisto AP. Daniels pyrki purkamaan 130 000 dollarin sopimuksen, joka kieltää häntä kertomaan suhteestaan Trumpiin.

Liittovaltion tuomioistuimen tuomari kuitenkin totesi, ettei syyte kuulu tuomioistuimen toimivallan piiriin. AP:n mukaan tuomari sanoi, ettei Danielsin syytteellä ei ollut enää merkitystä sen jälkeen, kun Trump ja hänen entinen asianajajansa Michael Cohen sopivat, etteivät vaadi Danielsilta korvauksia sopimuksen rikkomisesta.

Tuomari lähetti syytteen takaisin Kalifornian korkeimpaan oikeuteen, mikä CNN:n mukaan tarkoittaa käytännössä, että asian käsittely päättyy.

Danielsin asianajaja Michael Avenatin mukaan tuomarin päätös tarkoittaa sitä, että aikuisviihdetähti on nyt vapaa puhumaan ilman pelkoa miljoonakorvauksesta – mitä hän tavoittelikin viemällä asian oikeuteen.

Kunnianloukkaussyytteet kaatuivat

Daniels, oikealta nimeltään Stephanie Clifford, on sanonut, että hänellä oli suhde Trumpiin vuonna 2006. Trump on kieltänyt suhteen.

Trumpin presidentinvaalikampanjan aikana hänen entinen asianajajansa Michael Cohen maksoi Danielsille 130 000 dollaria, jotta aikuisviihdetähti ei kertoisi suhteesta medialle. Cohen on kertonut saaneensa käskyn presidentinvaaliehdokkaalta, siis Trumpilta.

Cohen on saanut kolmen vuoden vankilatuomion rikoksista, joista yksi on juuri salassapitorahojen maksaminen Danielsille ja muille naisille.

Daniels oli aiemmin haastanut Trumpin ja Cohenin oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta nämä syytteet kaatuivat ja Daniels joutui maksamaan miehille 300 000 dollaria korvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat