Stinan suunnitelma: Paraistentie

Asunto Paraistentiellä on 80-luvulla rakennetussa kerrostalossa Ruskeasuolla. Asukas osti asunnon jo rakennusvaiheessa ja sai silloin yhdistettyä kaksi asuntoa yhdeksi.

Ovelta avautuu upeat näkymät kolmeen ilmansuuntaan ja valoa tulvii sisään suurista ikkunoista ja kahdelta lasitetulta parvekkeelta. Asunnon kunto on tyydyttävä.

Suunnitelmassani käytän suurimman osan budjetista märkätilojen kunnostamiseen, hankkimalla kylpyhuoneisiin uudet altaat ja allaskaapit ja toiseen kylpyhuoneiseen myös uusi suihkukaappi. Rikkinäinen peilikaappi vaihdetaan myös uuteen malliin jossa on halogeenilippa. kaikki uudet tuotteet hankimme RTV:stä.

Asunnon muut huoneet eivät kaipaa remonttia. Huonekalujen runsaus ja järjestys tekee niistä ahtaan oloisia. Suurin muutos saadaan vaihtamalla Lundian vanha mallisto uuteen raikkaan valkoiseen malliin. Poistan toisen sohvan olohuoneesta ja tuon tilalle IKEAN Jennylund nojatuolin. Näin saan enemmän avaruutta. Sohvan taakse valoa antamaan lainaamme IKEASTA Sifferbo valaisimen

Värimaailmana olen käyttänyt keittiön retrokankaassa olevia sävyjä ja toistanut niitä eri yksityiskohdissa ympäri asuntoa.

Kalustamme parvekkeet uudelleen niin saamme kaksi huonetta lisää. Toinen parvekkeista soveltuu kuntosaliksi koska asiakkaalla on ennestään erilaisia kuntoiluvälineitä. Vanha keittiön pöytä löytää uuden paikan toiselta parvekkeelta. Pöydän ympärille lainaamme IKEASTA korituolit. Molemmilla parvekkeilla käytämme lattialla IKEA Sisal mattoja.

Keittiö saa uutta ilmettä modernilla pöydällä ja IKEASTA lainatuilla ruokapöydäntuoleilla. Makuuhuonetta ja työhuonetta piristetään uusilla verhoilla ja sänkytekstiileillä. Tekstiili tulevat Les Tissus Colbertista. Uudet matot kuuluvat IKEAN Stockholm sarjaan ja vihreä pöytävalaisin on Lundian uutta mallistoa.

Asunto saatiin näillä toimenpiteillä selkeämmäksi ja avarammaksi kokonaisuudeksi ja uskon, että asiakkaamme on tyytyväinen.

Kiitokset vielä yhteistyöstä:
IKEA
Lundia
RTV
Les Tissus Colbert
Remonttiporukalle

Lue myös:

    Uusimmat