Sri Lankan armeija kärsi pahoja tappioita

Ainakin 165 sotilasta on saanut surmansa ja 20 on kateissa Sri Lankassa tamilisissien kanssa tällä viikolla käytyjen raskaiden taistelujen jäljiltä, nimettöminä pysytelleet sotilaslähteet kertovat uutistoimisto AFP:lle.

Tarkkoja tietoja kuolleiden määrästä oli erittäin vaikea saada, koska toimittajia ei päästetä rintamalle. Taistelujen jälkeen toimittajilta on myös kielletty pääsy ruumishuoneille ja sairaaloihin.

Taisteluja on käyty Jaffnan niemimaalla saarivaltion pohjoisosassa. Armeija on virallisesti myöntänyt ainoastaan 43 sotilaan kaatuneen ja vajaan 40:n olevan kadoksissa.

Konfliktin osapuolet liioittelevat jatkuvasti vastapuolen tappioita ja vähättelevät omiaan. Sri Lankan armeija on kertonut tappaneensa tänä vuonna yli 3100 tamilitaistelijaa. Sotilasasiantuntijat ovat aikaisemmin arvioineet sissejä olevan noin 3000.

Tamilien LTTE -järjestö on taistellut itsenäisen valtion perustamiseksi vuodesta 1972 lähtien. Taisteluissa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat