Sotshin nukahdus kaduttaa Arhinmäkeä

Vasemmistoliittoa seitsemän vuoden ajan johtanut Paavo Arhinmäki nousi ministerikautensa aikana muutamia kertoja otsikoihin. Peter Uutisvirrassa nettiohjelmassa vieraillut Arhinmäki kertoi, mitä asioita on katunut ja mitä aikoo tehdä kun jättää puolueensa puheenjohtajuuden.

Pari viikkoa sitten vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ilmoitti, ettei enää hae jatkokautta vasemmistoliiton johdossa.

– Olen ollut 15 vuotta puoluehallituksen jäsen ja seitsemän vuotta puheenjohtajana. Olen yrittänyt olla puheenjohtajana sellainen, että ajattelen kehittäväni puoluetta. Kaikilla on kuitenkin oma tapansa toimia. Jotta puolue voisi uudistua, pitää myös ihmisten johdossa vaihtua, sanoo Arhinmäki Peter Nymanin haastattelussa.

Heti ilmoituksen jälkeen alkoi spekulaatiot siitä, kuka puolueen johtoon nousee. Arhinmäki puolestaan kertoo, että halusi ilmoittaa liiton johdosta poistumisesta ajoissa, jotta puheenjohtajaehdokkailla jäisi riittävästi aikaa kamppailuun.

– Meillä on paljon hyviä ehdokkaita. Li Andersson, Aino-Kaisa Pekonen, Hanna Sarkkinen ja Jari Myllykoski, joka on ilmoittanut jo ajat sitten, että lähtee puheenjohtajaehdokkaaksi. Eli meille tulee vähintään yhtä hyvä puheenjohtaja, enkä tiedä tarvitaanko siihen kauhean paljon, naurahtaa Arhinmäki.

Paljon on ehtinyt Arhinmäen puheenjohtajakauteen mahtua. Hallituskausi päättyi kesken, mutta sitä Arhinmäki ei  kuitenkaan kadu.

– Työttömyysturvaa nostettiin, toimeentulotukea nostettiin, verotusta muutettiin niin, että pienituloisten verotus keveni ja suurituloisten pääomaverotus koveni. Pystyimme puolustamaan palveluita ja vaikkapa opintotukien leikkauksia. Olen aidosti ylpeä, vaikka jouduimme tekemään paljon sellaisia päätöksiä joista oltiin erimieltä, sanoo Arhinmäki.

Erityisen kipeänä kompromissiratkaisuna hän pitää yhteisöveron alentamista.

– Sanoimme jo silloin julkisesti, että tämä on liian suuri, että ei pitäisi mennä alle Ruotsin ja Tanskan tason. Sanoimme myös, että emme usko dynaamisiin vaikutuksiin, tietysti toivoimme, että niitä tulee, mutta emme uskoneet niihin. Ja siinä me oltiin valitettavan oikeassa, kertoo Arhinmäki.

Tuolloin vasemmistoliiton eduskuntaryhmä joutui miettimään jatkoaan hallituksessa.

– Eduskuntaryhmänä istuttiin ja mietittiin, että onko tämä niin iso asia, että me lähdetään hallituksesta. Jälkikäteen katsottuna, siitä hallitustyöskentely lähti huonompaan suuntaan. Kaksi ensimmäistä vuotta pystyttiin kuitenkin viemään vasemmistolaisia teemoja läpi, sanoo Arhinmäki.

Värikkäänä persoonana tunnettua Arhinmäkeä on kuitenkin jäänyt kaduttamaan opintojen keskeyttämisen lisäksi ministeriaikojen otsikoihin päätyminen. Pahimpana hän pitää Sotshissa tapahtunutta nukahdustaan Leijonien pronssijuhlissa.

– Olen edelleen sitä mieltä, että vaikka se oli yksityistilaisuus ja pronssijuhla, siitä huolimatta oli virhe, jota ministerin ei pitäisi tehdä. Ei miniterin pitäisi väsähtää, vaikka olisi ollut työputkea takana. Eikä siinä, jos nukahtaa juhlissa, niin ei se ole vielä maailman vakavin asia, sanoo Arhinmäki.

Vaikka Arhinmäki on jättämässä vasemmistoliiton puheenjohtajuuden, ei hänen tarkoituksena ole jättää politiikkaa. Mutta puheenjohtajuudesta luopuminen tuo lisää aikaa.

– Puheenjohtajuus on 24/7 työtä, että koko ajan pitää olla valmiina aamuisin ja iltaisin kommentoimaan. Se antaa tiettyjä vapauksia ja intohimoni liittyy taiteeseen, niin ehkä on enemmän aikaa käydä teatterissa ja taidenäyttelyissä. Ja sitten vielä urheilun puolella olen nyt lupautunut nyrkkeilyliiton johtokuntaan mukaan, sanoo Arhinmäki.

Arhinmäen koko haastattelu on katsottavissa Peter Uutisvirrassa -ohjelmassa tänään Katsomossa ja MTV3 -kanavalla torstaina 3. joulukuuta klo 14.40.

Lue myös:

    Uusimmat