Sotarikoksista Syyriassa epäillyt naiset päästettiin vapaalle jalalle Ruotsissa

Sotarikoksista Syyriassa epäillyt kaksi ruotsalaisnaista on päästetty vapaalle jalalle, kertoi syyttäjävirasto lehdistötiedotteessa tiistaina.

Rikosepäilyt kuitenkin säilyvät, ja asian tutkinta jatkuu.

Syyttäjä Karolina Wieslander kertoi Ruotsin radion Ekot-ohjelmassa, että toista naista epäillään todennäköisin syin ja toista naista on syytä epäillä sotarikoksista.

Poliisi kertoi pidättäneensä maanantaina kaksi naista, joilla epäillään olleen yhteyksiä äärijärjestö Isisiin. Naiset otettiin kiinni ja pidätettiin, kun heidän koneensa saapui Tukholmaan.

Syyriasta palasi myös kolmas nainen, jota ei Wieslanderin mukaan kuitenkaan epäillä rikoksesta.

Naisten mukana Ruotsiin saapui heidän kuusi lastaan.

Naiset lapsineen olivat oleskelleet kurdien ylläpitämällä al-Rojin leirillä Pohjois-Syyriassa, mutta heidät oli karkotettu sieltä. Karkotuksen takia Ruotsi oli velvollinen ottamaan vastaan Ruotsin kansalaiset.

Lue myös:

    Uusimmat