Sosialistit ja Katalonian ex-johtaja Puigdemont nousemassa vaalivoittoon Espanjassa

Espanjassa sosialistit olivat ovensuukyselyn perusteella nousemassa suurimmaksi puolueeksi. Pääministeri Pedro Sanchezin puolue oli keräämässä yli 28 prosenttia äänistä, viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin viisi vuotta sitten.

Oikeistolainen kansanpuolue PP otti yli kuusi prosenttiyksikköä takapakkia ja oli jäämässä alle 20 prosentin.

Entinen Katalonian johtaja Carles Puigdemont oli myös saamassa paikan parlamenttiin. Hänen ehdokkuudestaan väännettiin pitkään oikeudessa, mutta tuomioistuin linjasi kuun alussa, että Belgiassa asuva separatistijohtaja voi olla vaaleissa ehdolla.

Espanjassa äänestettiin myös paikallisvaaleissa

Espanjassa äänestettiin EU-vaalien ohessa paikallis- ja aluevaaleissa. Vaalit nähtiin toisena kierroksena vajaan kuukauden takaisille parlamenttivaaleille, joissa sosialistit saivat selvän voiton mutta eivät parlamenttienemmistöä.

Tulokset eivät olleet tiedossa vielä sunnuntai-iltana.

Sosialistien puheenjohtaja Pedro Sanchez toivoi vaalituloksesta tukea ykkössuunnitelmalleen muodostaa vähemmistöhallitus ilman apupuolueita ja hankkia tukea laeilleen tapauskohtaisesti eri puolilta parlamenttia.

Kovimmin Sanchezin kanssa hallitukseen oli tunkemassa vasemmistopuolue Podemos, jonka kannatus oli kuitenkin tuoreimmissa mielipidekyselyissä ollut laskusuunnassa.

Lue myös:

    Uusimmat