Itsenäisyyspuolueet säilyttivät enemmistön Katalonian vaaleissa – Espanjan sosialistit nousivat suurimmaksi puolueeksi

Kataloniassa itsenäisyyspuolueet säilyttivät enemmistön sunnuntaina pidetyissä aluevaaleissa. Vaalien tuloksella on arvioitu olevan suuri vaikutus alueen itsenäisyysliikkeen tulevaisuuteen.

Eniten ääniä kahmivat kuitenkin Espanjaa hallitsevat sosialistit, mutta kolme itsenäisyyspuoluetta olivat saamassa yhteensä 74 jaossa olevista 135:stä alueparlamentin paikasta. Edellisissä vaaleissa vuonna 2017 itsenäisyyspuolueet saivat 70 paikkaa ja hienoisen enemmistön.

Sosialisteille oli menossa yhteensä 33 paikkaa, kun edellisissä vaaleissa puolue jäi neljänneksi vaatimattomalla 17 paikan saaliilla. Menestyksestä huolimatta sosialistien äänisaalis ei riitä siihen, että he pystyisivät muodostamaan hallituksen.

Avainasemassa hallitusneuvotteluissa onkin maltillinen itsenäisyyspuolue ERC, joka nousi JxCatin ohi suosituimmaksi itsenäisyysmieliseksi puolueeksi. ERC oli saamassa 33 paikkaa, kun JxCatille oli tulossa 32 paikkaa. Radikaali itsenäisyyspuolue CUP sai yhdeksän paikkaa.

ERC on valmis kompromisseihin itsenäisyyden ajamisessa, kun taas nykyisin maanpaossa olevan Katalonian entisen aluejohtajan Carles Puigdemontin perustama JxCat ajaa jyrkempää linjaa.

Vaihtoehdot ovatkin käytännössä joko sosialistien ja ERC:n koalitio tai ERC:n johtama itsenäisyysmielinen hallitus, jos riitaisat itsenäisyyspuolueet pääsevät sopuun keskenään.

Vaalien voittajiin kuului myös äärioikeistolainen Vox, joka sai 11 paikkaa parlamenttiin.

Äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi

Espanjan pääministeri, sosialistien Pedro Sanchez oli toivonut vaalien tuovan lopun itsenäisyyspuolueiden vallalle alueella. Hän oli asettanut Katalonian johtajaehdokkaaksi terveysministerinsä Salvador Illan siinä toivossa, että koronatoimien tarjoama julkisuus toisi sosialisteille ääniä.

Vaalien tulos olikin sosialisteille odotettua parempi. Sanchez sanoi Twitterissä sosialistien voittoa "fantastiseksi uutiseksi".

Vaalien äänestysaktiivisuus jäi ennätysalhaiseksi, sillä äänestämässä kävi vain 54,4 prosenttia äänioikeutetuista, kun edellisissä vaaleissa vuonna 2017 äänestysprosentti oli noin 80.

Katalonian viranomaiset olisivat halunneet siirtää vaaleja koronapandemian takia, mutta Katalonian korkein oikeus perui päätöksen.

Lue myös:

    Uusimmat