Mainos

Sony esitteli PlayStation 4:n - itse konsolia ei kuitenkaan nähty

Teknologiajätti Sony on vahvistanut tuovansa markkinoille uuden PlayStation 4 -pelikonsolin. Itse pelikonsolia ei kuitenkaan nähty New Yorkissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

PlayStation 3 tuli markkinoille jo vuonna 2006, joten uutta pelikonsolia ollaan jo ehditty odotella kuumeisesti.

Sonyn edustaja sanoi tilaisuuden alkuun, että olohuone ei ole pelaamisen keskus vaan itse pelaaja on keskiössä. Edustaja totesi, että eri laitteiden liitettävyys on ollut olennainen asia uuden konsolin suunnittelussa.

Ainoa konkreettinen osa, joka uudesta pelikonsolista esiteltiin oli uusi peliohjain.

Mark Cerny esitteli PS4:n uutta, paranneltua DualShock 4 peliohjainta. Uudessa ohjaimessa on mm. touchpad-kosketusalusta ja ns. light bar, joka tarkkailee käyttäjän liikkeitä yhdessä erillisen stereokameran kanssa.

"Kuin superahdettu PC"

Vaikka itse pelikonsolia ei tilaisuudessa nähtykään, niin Sony raotti julkisuuteen sen ominaisuuksia.

Sony luonnehtii uutta konsolia eräänlaiseksi "superahdetuksi PC-koneeksi". Tämä tarkoittaa sitä, että PS4-konsolissa käytetään PC-tyylistä laitearkkitehtuuria. Laitteessa on mm. X86-prosessori, 8Gt:n muisti ja sisäinen kovalevy.

Sonyn mukaan erilaiset mobiililaitteet, kuten Android-laitteet ja PS Vita tulevat olemaan osa PlayStation-alustaa. Yhtiö korostaa, että yhtiön PS Vita -käsikonsoli on "ehdoton kumppani" uudelle PS4-konsolille.

Streaming-ominaisuuden avulla pelaajat voivat kokeilla pelejä ilmaiseksi ennen niiden hankintaa.

Sony ilmoittaa lisäksi haluavansa luoda oman sosiaalisen verkoston nimenomaan pelejä varten. Käyttäjän pelaaminen tallennetaan pelatessa, joten esimerkiksi omien huippuhetkien jakaminen ystäville onnistuu helposti.

Useita graafisesti näyttäviä peliesittelyjä

Suurin osa tiedotustilaisuudesta käytettiin pelifirmojen tulevien PS4-pelien esittelyille.

Sony antoi esimakua mm. Shadow Fall-pelidemon avulla uutuuslaitteen graafisista ominaisuuksista.

Tilaisuudessa esiteltiin myös mm. Driveclub-rallipeliä, jonka idea on selkeä: Pelaaja ajaa hienoilla autoilla upeissa ympäristöissä. Ajaminen tapahtuu kuitenkin tiiminä. Pelikehittäjän mukaan PS4-konsolin kohdalla teknologia on valmiina tähän.

Lisäksi tilaisuudessa esiteltiin laidasta laitaan useita muita eri peliyhtiöiden pelidemoja, kuten The Witness, Deep Down, inFAMOUS: Second son ja Knack.

PlayStation 4 julkistetaan tämän vuoden aikana. Laitteesta jäi kuitenkin vielä paljon arvailujen varaan. Esimerkiksi laitteen hinnoittelusta ei ollut mainintaa.

Katso Kristian Segerstrålen haastattelu (Huomenta Suomi 21.2.2013)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.