Solidium panee myyntiin osuutensa Kemirasta – hinta reilut 130 miljoonaa euroa

Valtion pörssiomistuksia hoitava Solidium panee myyntiin koko omistuksensa kemianyhtiö Kemirasta. 

Solidiumilla on noin viiden prosentin omistus yhtiöstä, osakkeina noin 7,8 miljoonaa kappaletta. Maanantain päätöskurssi oli 17 euroa, jolla laskettuna kaupan arvo olisi reilut 130 miljoonaa euroa.

Osakemyynnissä osakkeita tarjotaan suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille nopeutetussa tarjousmenettelyssä. Solidium käyttää myynnistä saatavat varat pääasiassa yleisiin rahoitustarpeisiin.

Kemira valmistaa kemikaaleja vedenpuhdistukseen sekä teollisuuskäyttöön, muun muassa sellu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin.

Solidiumin koko sijoitussalkun arvo on noin 7,2 miljardia euroa, joten Kemiran osuus on ollut siitä melko pieni.

Solidium on Kemiran lisäksi vähemmistöomistajana 12:ssa muussa pörssiyhtiössä.

Lue myös:

    Uusimmat