Valtionyhtiö Solidium sijoittaa Nokiaan – osakkeita 844 miljoonalla

Valtion omistajuushtiö Solidium nousee Nokian suuromistajaksi 2:03

Valtionyhtiö Solidium on hankkinut 3,3 prosenttia Nokia Oyj:n osakkeista noin 844 miljoonalla eurolla. 

– Luopuminen Telian osakkeista alkuvuoden aikana mahdollisti sijoittamisen Nokiaan, joka on erinomainen lisäys Solidiumin portfolioon. Nokian vahva markkina-asema ja laaja teknologinen osaaminen ovat erittäin houkuttelevia tekijöitä ja tarjoavat hyvän mahdollisuuden arvonnousuun, sanoo Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen.

Nokia muodostaa hankinnan jälkeen 11 prosenttia Solidiumin osakeomistuksista, joiden yhteisarvo on 8,4 miljardia euroa. Osakkeet on yhtiön mukaan hankittu markkinoilta alkuvuoden aikana.

Solidium kertoi tänään myös toteuttaneensa Sampo Oyj:n osakkeiden myynnin. Solidium myi suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille 10,6 miljoonaa Sampo Oyj:n A-osaketta, eli noin 1,9 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista myyntihintaan 44,10 euroa osakkeelta.

Osakemyynnin jälkeen Solidium omistaa noin 56 miljoonaa Sammon A-osaketta. Myynnin johdosta Solidiumin omistusosuus Sammossa laski aiemmasta 12,0 prosentista 10,1 prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat