Snookertähti Ronnie O'Sullivanin harvinainen vaatimus meni läpi – uhkaa yhä jättää huipputurnauksen kesken

Snookerin supertähti Ronnie O'Sullivan suostui osallistumaan maanantaina alkaneeseen Championship League -turnaukseen vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut luvan tuoda omat eväät paikan päälle.

Viisinkertainen maailmanmestari on myös varoittanut, ettei hän pelkää jättäytyä kilpailusta pois, jos turnauksen turvatoimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi osoittautuvat liian hauraiksi.

O'Sullivan pelaa ensimmäisen ottelunsa tyhjien katsomoiden edessä perjantaina. Hän ei kuitenkaan välitä turnauksen ruokatarjoilusta, sillä viimeisen kymmenen viikon aikana 44-vuotias englantilaismies ei ole antanut kenenkään muun koskea hänen ruokaansa.

O'Sullivan ei halua ottaa minkäänlaisia riskejä tartunnan saamisen kanssa ennen kuin rokote koronavirusta vastaan on keksitty.

– En luota ihmisiin, jotka tekevät ruoan puolestani hotellilla, en näinä aikoina. Minulle on sanottu, että voin tuoda omat eväät mukaan, mutta ei sitä tiedä ennen kuin saavun paikalle, O'Sullivan kertoi epäileväisenä The Telegraphille.

– Joten kun pääsen paikalle, toivon tuntevani oloni turvalliseksi. Jos näin ei tapahdu, enkä ole tyytyväinen, niin sitten terveyteni on mentävä etusijalle, minkä takia saattaisin lähteä.

Championship Leaguen turvatoimiin sisältyy esimerkiksi pakollinen koronavirustesti, eristäytyminen lähistöllä olevaan hotelliin, tyhjät katsomot, käsidesi, sekä hanskat, joita pelaajien on käytettävä aina koko vastustajan lyöntivuoron ajan.

O'Sullivanin mukaan hän oli ensimmäinen henkilö, joka osasi lopettaa muiden ihmisten kättelemisen hyvissä ajoin ennen koronaviruksen puhkeamista. Hän on myös päättänyt pitää tästä linjauksesta kiinni koko loppu-uransa ajan.

Lue myös:

    Uusimmat