SM-liigaseuralta synkkä viesti aamuvarhain: "Tilanne on vakava"

SM-liigaseura Jukurit julkaisi torstaina aamukuudelta totisen tiedotteen.

Kahdeksatta kauttaan SM-liigassa pelaava seura kertoo, että sen taloudellinen tilanne ei ole kestävä.

Tähänastinen menestys on saavutettu koko yhteisön vahvan panoksen lisäksi runsaalla omistajien lisä- sekä lainarahoituksella, verkkosivuilla sanotaan.

Seura kertoo olevansa tilanteessa, jossa taloudellista pohjaa on pakko tervehdyttää, jotta Mikkelissä pelataan pääsarjakiekkoa myös tulevina vuosina. 

Mikkeliläisseura julkaisi heti perään kampanjan, joka sisältää fanituotteita ja alennuslippuja. Kampanjauutisen yhteydessä tilannetta kuvaillaan vielä toistamiseen synkin sanavalinnoin.

Jukurien taloudellinen tilanne on vakava. Toimimalla nyt pystymme kuitenkin vielä muuttamaan suuntaa. Tilanteen korjaaminen vaatii toimia etenkin organisaatioltamme, mutta tarvitsemme siihen koko yhteisön tukea.

Jukurit julkaisi talouslukunsa syyskuun lopussa. Liikevaihto kasvoi menneellä tilikaudella yli viiteen miljoonaan euroon, mutta tulos jäi 372 000 euroa tappiolliseksi. 

Tällä hetkellä joukkue on SM-liigassa sijalla yhdeksän. 

Jukurit-tähti Niko Huuhtanen naureskeli vastustajan paidan repimistä 1:06
Jukurien Niko Huuhtanen on Liiga-kauden valovoimaisimpia tähtiä – hyökkääjä kertoi taannoin erikoisesta tempauksestaan 

Lue myös:

    Uusimmat