Pudotuspeleihin valmistautuva HPK:n Teemu Turunen on murtautunut tällä kaudella toden teolla SM-liigan eliittiin. Vaikka 23-vuotias hyökkääjä taisteli viimeiseen asti pistepörssin voitosta, hän ei ole kuitenkaan runkosarjan loppuunsa tyytyväinen.
LUE MYÖS: Juhamatti Aaltoselta suoraa puhetta vaikeuksistaan – kovaa kritiikkiä Ruotsin suuntaan: "Ei mitään järkeä"
Helmi-maaliskuussa pelattuihin runkosarjan viimeiseen 14 peliinsä Turunen painoi pinnat 2+7=9, mikä ei riittänyt aivan siivittämään häntä pistepörssin ykköseksi. Turunen sijoittui kuitenkin pörssissä 54 (20+34) pisteellään komeasti kolmanneksi, vain kolmen pinnan päähän kärkikaksikosta, KooKoon Malte Strömwallista ja Kärppien Ville Leskisestä.
Samettikätinen Turunen petrasi pistesaldoaan edellisestä kaudesta peräti 22 paunalla. Turunen sanookin, ettei pörssivoiton meneminen muualle harmittanut.
– Ei mua ottanut päähän. Strömwall ja Leskinen ovat aika kovia. Ei jäänyt hampaankoloon, Turunen sanoo MTV Urheilulle.
Mutta. Itsekriittinen Turunen näkee pelissään paljon parannettavaakin.
– Runkosarjan loppu ei ollut niin hyvää mua kuin mitä pystyn pelaamaan. Paljon jäi parannettavaa, muun muassa puolustuspelaamiseen. Myös hyökkäyspäähän pitää tuoda enemmän tehoja kuin mitä loppukaudesta, ja on siellä kamppailujakin muun muassa, Turunen listaa.
Helsinkiläislähtöinen taituri maalaa vahvan kuvan siitä, millaista "Temeä" hän haluaa pudotuspeleissä tarjota.
– Sellaista, joka jaksaa taistella ja toteuttaa sitä meidän pelitapaamme, puolustaa hyvin ja sivussa tehdä joitain pisteitäkin. Kokonaisvaltaisesti hyvää pelaamista.


