Helsingin IFK:n hyökkääjä Iiro Pakarinen on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen NHL-seura Edmonton Oilersin kanssa, kertoo Capgeek.com-sivusto.
Sivuston mukaan Pakarinen on tehnyt kahden vuoden tulokassopimuksen, josta hän tienaa 1,85 miljoonaa dollaria, mikäli pelaa NHL:ssä. Jos tie vie AHL:n puolelle, hän tienaa 70 000 dollaria kaudessa.
KalPan junioreiden kautta SM-liigaan noussut Pakarinen on pelannut HIFK:ssa kaksi kautta. Päättyneellä kaudella hän teki 60 pelissä 20 maalia ja yhteensä 30 pistettä.
Pakarinen pääsi myös kevään MM-kisajoukkueeseen ja nousi niiden aikana ykkösketjuun. Pakarinen teki hopeamitaliin päättyneissä kisoissa kolme maalia ja pelasi kaikinpuolin vahvat kisat ensikertalaisena.
22-vuotias Pakarinen on alunperin Floridan seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2011.
NHL aiheuttaa HIFK:lle päänvaivaa, aiemmin seuraan siirtynyt Michael Keränen teki Minnesotan kanssa NHL-sopimuksen.