Sittenkin helteinen heinäkuu? Meteorologi: "Toivoa on vielä hellejaksosta"

Ensi viikolla lämpötilat ovat vielä pari astetta tavanomaista viileämpiä ja sää on epävakainen, mutta heinäkuun lopulla hellejakso voi yllättää, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Pitkän aikavälin ennusteen mukaan heinäkuun puolivälin jälkeen lämpötilat ovat koko maassa vuodenaikaan nähden tavanomaisia. Etelä-Suomessa se tarkoittaa pariakymmentä astetta, pohjoisessa hieman sen alle.

Loppukuusta on jopa helteiden mahdollisuus, sillä Venäjälle muodostuu kuuma korkeapaineen alue, jonka vaikutuksista saatetaan päästä nauttimaan myös Suomessa.

– Kun se vahvistuu, sieltä voi tulla lämmintä ilmaa idän ja kaakon suunnalta, ja on hyvät mahdollisuudet lämpimille keleille. Toivoa on vielä hellejaksosta! kertoo Aleksi Jokela.

Katso yllä olevalta videolta heinäkuun kuukausiennuste.

Lue myös:

    Uusimmat