Helteille hyvästit? Elokuu alkaa tavanomaista viileämpänä ja sateisempana

Elokuun alku on tavanomaista viileämpi ja sateisempi koko maassa, ja sää on epävakainen, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Suurin ero tavanomaiseen lämpötilaan on pohjoisessa, jossa keskiarvosta jäädään pari kolme astetta. Myös etelässä lämpötila on hieman tavanomaista viileämpi.

– Ensi viikolla useampi matalapaine menee maan etelä- ja keskiosan yli itään, ja sää vaihtelee nopeasti, taustoittaa meteorologi Miina Manninen.

Elokuun alussa päivän ylin lämpötila jää Lapissa alle 20 asteen, Etelä-Suomessa ollaan vielä mahdollisesti 20 asteen yläpuolella.

Mannisen mukaan ensi viikon lämpötilojen tarkka ennustaminen on vielä haastavaa, koska matalapaineiden reitit määrittävät pilvisyyden, sateet ja lopulliset lämpötilat.

Epävakaasta säästä huolimatta etelässä on mahdollisuus päästä vielä lähelle hellelukemia.

– Ei ole kirkossa kuulutettu, ettei etelässä mitattaisi ensi viikolla jossain vaiheessa hellelukemia, mutta sateessa jäädään alle 20 asteen.

Loppukuusta on viitteitä siitä, että Atlantille muodostuu suuri matalapaine, joka pitää Suomen sään epävakaisena.

Lue myös:

    Uusimmat