Sitoi naisen tuoliin ja raiskasi – miehelle kuuden vuoden tuomio

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut noin 60-vuotiaan miehen kuudeksi vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä raiskauksesta sekä vapaudenriistosta.

Oikeus käytti koventamisperusteena sitä, että mies on aiemmin syyllistynyt tappoon.

Andrei Junolainen tuomittiin myös maksamaan uhrille, eli keskisuomalaiselle 1950-luvulla syntyneelle naiselle, kärsimyskorvauksia. Mies ja uhri olivat tutustuneet vähän ennen tapahtumia.

Oikeus piti naisen kertomusta tapahtumista uskottavana. Sitä tukivat muun muassa todistajien kertomukset, lääkärinlausunnot ja valokuvat.

Oikeuden mukaan raiskauksessa oli aiheutettu erityisen tuntuvaa henkistä kärsimystä. Uhri muun muassa sidottiin tuoliin.

Junolainen tappoi vuonna 2006 viisikymppisen pianonsoitonopettajan kuristamalla.

Lue myös:

    Uusimmat