Sisunautti Tim Kopra nimitettiin avaruusaseman johtoon

Kansainvälinen avaruusasema ISS saa suomensukuisen komentajan 0:51

Tim Kopra on nimitetty avaruusasema ISS:n johtoon. Kopran edeltäjä Scott Kelly palaa maahan tiistaina vietettyään lähes vuoden avaruudessa yhdessä kosmonautti Mihail Kornienkon kanssa.

Kopra nimitettiin johtoon perinteisessä serenomiassa eilen. 

Kelly ja Kornienko laukaistiin avaruuteen 27. maaliskuuta viime vuonna. Kelly on kautta aikain pisimmän ajan avaruudessa viettänyt yhdysvaltalainen astronautti.

Kellyn ja Kornienkon kanssa maahan palaa myös kosmonautti Sergei Volkov, joka on ollut avaruudessa puoli vuotta. Kolmikko lentää Sojuz-avaruusaluksella Kazakstanissa sijaitsevaan avaruuskeskukseen tänään tiistaina.

Uudet miehittäjät avaruusasemalle on tarkoitus lähettää 18. maaliskuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat