Sinikka Sokka: Tanssitreeneillä on ollut yllättävä sivuvaikutus

Sinikka Sokka ja Topi Viermaa
Benjamin Ilmoni 2013
Julkaistu 07.09.2014 08:00

MTV VIIHDE

Suomalaisten rakastama näyttelijä-laulaja Sinikka Sokka kertoo jaksaneensa hyvin tähtitanssien ensimmäisissä treeneissä.

Legendaarinen suomalaisnäyttelijä Sinikka Sokka nähdään tulevan syksyn aikana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yhdeksännellä kaudella tähtiopettajansa Topi Viermaan tanssittamana. 

66-vuotias estradikonkari kertoo jaksaneensa tähän mennessä pidetyissä tanssitreeneissä hyvin.  

– Olemme treenanneet yhdessä kunnolla nyt kolme kertaa. Olen jaksanut erittäin hyvin, tämä ei ole yhtään mitään, Sokka kuvailee kisakuntoaan ensimmäisten treenien jälkeen. 

Tanssiharjoitusten aloittaminen on tuonut Sokan elämään lisääntyneen liikunnan lisäksi myös toisenlaisen, yllättävän sivuvaikutuksen. 

– En ole nähnyt tanssiunia vielä, mutta muuten olen nähnyt paljon enemmän unia kuin normaalisti, ihan hirveästi. Johtuisikohan se siitä, että liikkuu tai että on täysin uuden edessä, Sokka kertoo.  

Tanssijana parhaaksi puolekseen energinen Sokka mainitsee notkeuden. 

– Olen luontaisesti notkea ja minulla on liikkuva selkäranka, nainen kuvailee vahvuuksiaan. 

Aiemmin syksyllä tehdyssä haastattelussa karismaattinen näyttelijä nosti suurimmaksi heikkoudekseen painonsa. 

– Heikkouteni on omasta mielestäni ylipaino. Se ei haittaa minua, mutta ottaa kuitenkin joskus päähän. Toivon, että kisan myötä kiloja karisisi, mutta se tietysti vaatisi myös sitä, että pitäisi vähentää herkkujen syöntiä, tähtitanssija kertoi tuolloin MTV.fille.

Tanssii Tähtien Kanssa 14. syyskuuta 2014 alkaen MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa