Simpanssilla parempi muisti kuin ihmisellä

Simpanssin muisti on ihmisen muistia vahvempi, väittävät japanilaiset tutkijat. Kioton yliopiston tutkimusinstituutin johtaja, professori Matsuzawa Tetsuro sanoo tutkimusryhmänsä saaneen selkeää todistusaineistoa siitä, että nuori simpanssi on ihmistä parempi lyhytkestoista muistia mittaavissa tehtävissä.

Ayumu-niminen simpanssi onnistui tutkimusryhmän muistitehtävissä yli 80 prosenttisesti. Monet Kioton yliopiston opiskelijat onnistuivat testissä huomattavasti huonommin. Simpanssit opetettiin testiä varten tunnistamaan numerot 1-9, koska testi mittasi numeroiden muistamista.

-Simpanssi pärjää erittäin hyvin tällaisessa testissä, jossa mitataan lyhytkestoista muistia tai ns. valokuvamuistia. Me ihmiset olemme voineet menettää tämän kaltaisen taidon evoluution kuluessa, 30 vuotta simpansseja tutkinut professori Matsuzawa Tetsuro sanoo.

Tetsuron mukaan kaikilla nuorilla simpansseilla on kyky erittäin hyvään lyhytkestoiseen muistiin ja kuvamuistiin.

-On mahdollista, että simpanssit ovat kehittäneet tämän erityistaidon evoluution kuluessa. Todennäköisempi selitys kuitenkin on, että simpanssien ja ihmisten esi-isillä on jo ollut tämä kyky.

Muistin "huononemisesta" on ollut hyötyä

Professori Nicholas Humphrey London School of Economics -laitoksesta on vakuuttunut Matsuzawa Tetsuron tutkimusryhmän tuloksista.

-Tutkimus on ainutlaatuinen, koska se osoittaa, että simpansseilla on itseasiassa parempi muistikapasiteetti kuin ihmisillä tänä päivänä. Mutta mehän tiedämme, että esi-isämme muistuttivat paljon simpansseja noin 5-6 miljoonaa vuotta sitten. Opimme tutkimuksesta sen, että polveudemme luultavasti eläimistä, joilla oli paljon parempi muisti kuin meillä on tänä päivänä.

Professori Humphrey pohtii miksi ihminen on menettänyt osan muististaan.

-Muistikapasiteetin osittaisesta menettämisestä täytyy olla ihmiselle jotakin hyötyä - ja niin suurta hyötyä, että se korvaa valokuvamuistin puutteita. Jos meillä olisi ollut liian hyvä muisti, emme olisi pystyneet kehittää kielitaitoa.

Matsuzawa Tetzuron tutkimus julkaistiin Current Biology journal -verkkolehdessä joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat