Apu-lehden toimittaja Raila Kinnunen on seurannut työnsä puolesta Ruotsin kuningasperheen tekemisiä 1970-luvulta asti.
Lukuisat valtiovierailut, epäviralliset tapaamiset, kuninkaan 50- ja 60-vuotissyntymäpäivät, Kaarle Kustaan ja Silvian häät… Raila Kinnunen on kiitänyt vuosien mittaan Ruotsin kuningasperheen kintereillä lukuisissa tilaisuuksissa. Länsinaapurimme monarkit ovat tehneet toimittajaan vaikutuksen.
− He edustavat mennyttä maailmaa, mutta ovat sitoutuneet ja sopeutuneet hyvin nykyaikaan.
Hyvä esimerkki tästä on vuoden 2006 tsunami; katastrofi, johon kuningas reagoi oikealla tavalla. Hän kertoi muistotilaisuudessa yleisölle tietävänsä, miltä tuntuu kasvaa ilman isää.
− Hän kertoi myöhemmin ylittäneensä puheessaan tietyn, aiemmin varjelemansa yksityisyyden rajan, mutta kyseinen reagointi nosti hänen arvostustaan Ruotsissa. Kuninkaan ja kansan välinen yhdistävä ominaisuus mitataan juuri kriiseissä, Kinnunen sanoo.


