Seurakunta myi saaritontin israelilaisille - Kirkkoherra: Syrjäinen paikka, ei kysyntää

Mikäli kaikki suunnitelmat menevät nappiin, nousee kaavilaiselle saarelle noin neljän miljoonan euron arvoinen israelilaisten lomakylä. 16 hehtaarin suuruiseen Petäjäsaareen on kaavailtu 40 lomamökkiä.

Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherra Reijo Leino sanoo kaupan syntyneen Kaavin kunnan aktiivisuudesta.

– Kunnanjohtaja ja joukko liikemiehiä lähestyivät Kuopion seurakuntayhtymää ja ilmoittivat halukkuudesta maakauppaan. Saari ei ollut aktiivisessa myynnissä. Kun kyselyitä myymisestä tuli, siitä keskusteltiin ja todettiin, että paras tuotto sille saadaan tuota kautta, Leino kertoo MTV Uutisille.

Leinon mukaan kauppahinta oli alle 200 000 euroa. Seurakuntayhtymän budjetissa summa ei näyttele mitenkään merkittävää roolia. 

Kauppa on vielä ehdollinen, ja se riippuu muun muassa siitä, saadaanko naapurisaaresta siirrettyä rakennusoikeutta Petäjäsaareen.

– Kaikki seurakuntayhtymän maakaupat hyväksyy kirkkohallitus. Meiltä esitys lähti myönteisenä, mutta viime kädessä asiasta päättää kirkkohallitus. Arvelen, että alkusyksystä asiassa päästään eteenpäin.

Kirkkoherran mukaan saari sijaitsee hyvin syrjäisellä paikalla.

– Saareen on kaavoitettu muutamia mökkitontteja, mutta kysyntää tuolla alueella ei perinteisesti ole. Kun kysyntää tuolla seudulla on, niin myymistä on järkevää ainakin harkita.

Kaupasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat, joka perustaa tietonsa israelilaisen Ynetnews-uutissivuston artikkeliin.

– Tel Avivista on niin vaikeaa löytää saarta, kommentoi Ecoland Groupin perustaja Amir Weil Ynetnewsille ostosta.

Weil kertoi yhtiön myyneen saarelta jo 12 taloa. 

Ecoland suunnittelee rakentavansa kaavilaiselle saarelle ekologisia asuinpaikkoja, puistoja, leikkipaikan, yhteissaunoja, ravintolan, pienen kaupan ja alueita kalastukseen ja ulkoiluun.

Puumökki tontteineen maksaa valmiina yhteensä runsaat 90 000 euroa. Ynetnewsin mukaan saari on rakennustöiden jälkeen 16 miljoonan shekelin eli noin 3,8 miljoonan euron arvoinen.

 

Lue myös:

    Uusimmat