Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) on ilmoittanut keskeyttäneensä kaikki työtaistelutoimensa tiistai-iltana.
Finnairin palveluksessa olevien lentäjien kerrottiin tekevän työtehtävänsä tavanomaiseen tapaan.
– Tähän saakka lentäjät suorittivat vain työvuorolistallaan olevat työvuorot, eikä vapaapäivätöitä taikka ylitöitä tehty. Lisäksi meillä oli eiliseen saakka voimassa myös reservihakukielto. Luovuimme näistä kaikista toimista tällä ilmoituksella, SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto sanoo tiedotteessa.
Finnairissa tieto työtaistelutoimien keskeyttämisestä otettiin tyytyväisenä vastaan.
– Tämä on tietysti erinomainen uutinen meille ja meidän asiakkaillemme. Nyt päästään tältä osin siirtymään normaaliin toimintaan, sanoi viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist STT:lle.
– Totta kai toivomme vielä, että varsinainen ratkaisu ja työehtosopimus saadaan tehtyä mahdollisimman nopeasti.
Tallqvistin mukaan tilanteen paraneminen alkaa näkyä heti myös matkustajille ja toiminta palautuu nopeasti normaaliksi. Joitakin yksittäisiä jälkivaikutuksia voi tosin hänen mukaansa vielä tulla.
Työnantajapuolen esitys hylättiin
SLL hylkäsi tiistaina työnantajapuolen esityksen työriidassa.
Liitto sanoi kuitenkin jo tuolloin olevansa valmis keskeyttämään työtaistelutoimet neuvottelurauhan takaamiseksi.
Liitto sanoi, että työnantajapuolen esityksessä on seikkoja, joita voidaan pitää SLL:n kannalta myönteisinä.
Työnantajaa edustava Palvelualojen työnantajat Palta ilmoitti tiistai-iltana olevansa äärimmäisen pettynyt ratkaisuehdotuksen hylkäämiseen.
Finnairin liikennelentäjiä koskevasta uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu elokuusta lähtien. Työriitaa on soviteltu valtakunnansovittelijan toimistolla marraskuusta lähtien.
Sovittelun oli määrä jatkua keskiviikkona. Sovittelija Nina Pärssinen kertoi STT:lle, että sovittelu kuitenkin peruutettiin. Syynä oli se, että osapuolet jatkavat neuvotteluja keskenään.
– Niin kauan, kun ei ole työrauhahäiriöitä aiheuttavia toimenpiteitä päällä, osapuolet neuvottelet keskenään. Seuraavaa sovitteluajankohtaa ei ole sovittu, Pärssinen kertoi keskiviikkona.
Juttua päivitetty 7.5.2025 kello 21.22.