Seura rankaisi tylysti – Bayern-tähdelle joukkuekaverin lyömisestä ennätyssakot

Syöttö ei osunut kohteeseen – Leroy Sanelta vihainen palaute Sadio Manelle 0:16
Bayern Münchenin Leroy Sane antoi kipakasti palautetta joukkuekaveri Sadio Manelle.

Bayern München on lätkäissyt tähtipelaajalleen Sadio Manelle sen seurahistorian suurimmat sakot.

Sadio Mane ja joukkuekaveri Leroy Sane ajautuivat viime viikon Manchester City -kamppailun jälkeen fyysiseen välienselvittelyyn. Kaksi pelaajaa kävivät jo pelin aikana kiivasta ajatustenvaihtoa kentällä, mutta pelin jälkeen otteista tuli rajumpia, ja Manen kerrotaan lyöneen Sanea kasvoihin.

Saksalaisen Bildin mukaan Bayern on määrännyt Manelle peräti 350 000 euron sakot, mikä on sen seurahistorian suurin. Sakkojen lisäksi Mane oli hyllytettynä Bayernin viikonlopun ottelusta Hoffenheimia vastaan.

Vuonna 2012 Bayern Munchenissä tapahatui samankaltainen selkkaus, kun Franck Ribery löi samassa joukkueessa pelannutta Arjen Robbenia. Tällöin sakkosumma oli 50 000 euroa.

Lehtitietojen mukaan Bayernilla olisi ollut sopimuksen mukaan mahdollisuus pidättää Manelta koko kuukauden palkka, mikä on noin kaksi miljoonaa euroa.

Bayern hävisi viime viikolla Manchester Citylle tylysti luvuin 0–3. Keskiviikkona joukkueen pitäisi mättää kolme maalia manchesterilaisia enemmän päästäkseen edes jatkoajalle. Saksalaisjoukkueen kuntokäyrä näyttää kuitenkin viime ottelujen perusteella alaspäin. Maaliskuun lopussa joukkue antoi potkut edelliselle päävalmentjalleen Julian Nagelsmannille, ja palkkasi tilalle Thomas Tuchelin. Joukkue on pudonnut uuden valmentajan alaisuudessa Saksan cupista ja alla on 0–3-tappio Manchester Citylle Mestarien liigassa. Viime viikonloppuna saksalaisjätti jäi tasatulokseen Hoffenheimin kanssa, ja se johtaa Bundesliigaa enää kahden pisteen erolla ennen Dortmundia.

Katso videolta tilanne Bayern München–Manchester City-ottelusta, jossa Leroy Sane ja Sadio Mane ottavat yhteen.

Lue myös:

    Uusimmat