Seksuaalisesta häirinnästä epäilty kulttuurivaikuttaja ahdisteli kruununprinsessa Victoriaa: ”Tilanne oli hyvin epämiellyttävä”

Ruotsalaismedian mukaan kulttuurialan vaikuttaja Jean-Claude Arnault on lähennellyt kruununprinsessa Victoriaa.

VIDEO: Suomalaislaulaja Mira Luoti puhuu ahdistelukokemuksestaan

Muun muassa Svenska Dagbladet ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT julkaisivat viikonloppuna uutisia, joiden mukaan Kulttuuriprofiilina tunnettu Jean-Claude Arnault on ahdistellut kruununprinsessa Victoriaa.

SvD:lle asiasta kertoo kolme eri lähdettä, joiden mukaan väitetty ahdistelu tapahtui Ruotsin akatemian huvilalla Tukholmassa. Arnaultin väitetään asettaneen kätensä kruununprinsessan takapuolelle. Kirjallisuuden professori Ebba Witt-Brattström kertoo SVT:lle, että useat henkilöt – mukaan lukien kuningas – näkivät, mitä tapahtui.

–  Tilanne oli hyvin epämiellyttävä, mutta hänen (Victorian) avustajansa puuttui tilanteeseen ja tönäisi miehen käden pois, Witt-Brattström muistelee.

Arnault kiisti väitteet asianajajansa välityksellä. Ruotsin hovi ei kommentoi asiaa.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Arnaultin väitetään ahdistelleen naisia. Marraskuussa 2017 Dagens Nyheter julkaisi artikkelin, jossa 18 naista väitti Arnaultin syyllistyneen seksuaaliseen ahdisteluun, raiskauksen yrityksiin sekä raiskauksiin. Tapahtumista aloitettiin esitutkinta joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat