Prinssi Daniel ottaa kantaa pettämis- ja avierohuhuihin harvinaisessa haastattelussa

Iloinen prinssi Daniel hurmasi Helsingissä 0:25
Prinssi Daniel vieraili vuonna 2018 Helsingissä.

Pettämis- ja avioerohuhuilla oli prinssi Danielille ja prinsessa Victorialle suuret seuraukset.

Vuoden 2022 helmikuussa prinsessa Victoriaja prinssi Daniel  sekä koko Ruotsin hovi kiistivät avioerohuhut. Tuolloin oli jo pitkään huhuttu, että pari olisi eroamassa Danielin pettämisen vuoksi. 

Prinssi Daniel 50 vuotta -haastattelussa Daniel ottaa nyt kantaa avierohuhuihin. 

– Se oli ilkeä, väärä huhu, jolla oli meille suuret seuraukset. Monet ystävät eri puolilta Ruotsia ja myös ulkomailta ottivat yhteyttä. Se saavutti sellaisen tason, ettemme voineet hyväksyä sitä. En usko, että kukaan järkevä ihminen enää usko tuota huhua, Daniel kertoo Carina Bergfeldtille haastattelussa. 

Daniel ja Victoria ovat joka viikko jonkin viikkolehden kannessa. Daniel ei kuitenkaan lue sellaisia lehtiä ollenkaan. 

– Ja jos tulee jotain hätkähdyttävää, kuulen sen. Ja sitten nähdään, voinko niellä sen, Daniel sanoo Bergfeldtin haastattelussa.

Vuoden 2022 alussa oli poikkeuksellista, että hovi otti kantaa tällaisiin huhuihin, sillä usein se antaa asioiden vain olla. Hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren totesi SVT Nyheterin haastattelussa helmikuussa 2022 pitävänsä itseään pakotettuna toimimaan, koska huhujen leviäminen oli ollut niin laajaa ja pitkäkestoista.

– Tämä on todellakin poikkeus sääntöön. Huhujen leviäminen jatkuu medialle annetuista aiemmista kielloista huolimatta, ja se on saavuttanut niin voimakkaan ja laajan ulottuvuuden, että kruununprinsessapariskunta on yhdessä viestintäosaston kanssa päättänyt antaa tämän lausunnon, hän sanoi helmikuussa 2022.

Hänen mukaansa huhut eivät niinkään olleet levinneet perinteisessä mediassa, vaan pikemminkin muissa kanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa. 

Heinäkuussa 2023 Stoppa Pressarna -lehti uutisoi Victorian olleen järkyttynyt Danielin juhlimisesta  yökerhopromoottori Kristoffer Ahlbomin kanssa. Victorialle mies on punainen vaate, koska tämä on vitsaillut kokaiininkäytöstä Instagram-tilillään. Victoria on kieltänyt Danielia viettämästä aikaa Ahlbomin kanssa. 

Prinssi Daniel täyttää 50 vuotta 15. syyskuuta. Hänellä ja Victorialla on kaksi lasta: vuonna 2012 syntynyt prinsessa Estelle  ja vuonna 2016 syntynyt prinssi Oscar.

Lähde: SVT

 

Lue myös:

    Uusimmat