Seksikkäissä alusvaatekuvissa poseeraava halvaantunut nainen haluaa antaa uudet kasvot vammaisuudelle
Polttareissaan halvaantunut morsian esiintyy rohkeissa alusvaatekuvissa antaakseen vammaisuudelle uudenlaiset kasvot.
Yhdysvaltalainen Rachelle Friedman Chapman, 29, halvaantui ja joutui pyörätuoliin, kun hänen ystävänsä tönäisi hänet leikkisästi veteen vain hieman ennen Rachellen häitä toukokuussa 2010. Hän löi päänsä ja sai vamman selkäytimeensä, joka aiheutti halvaantumisen rintakehästä alaspäin.
Viisi vuotta myöhemmin paljon on muuttunut. Rachelle meni naimisiin 32-vuotiaan Chris Chapmanin kanssa, sai tyttären sijaissynnyttäjän kautta ja löysi hiljattain rohkeutta riisuutua alusvaatteisilleen voimauttavaa sosiaalisen median kampanjaa varten.
Huomio hyviin puoliin
Onnettomuus vaikutti Rachellen itsetuntoon, sillä hänestä kirjoiteltiin onnettomuuden jälkeen loukkaavia kommentteja nettiin.
– Yhtäkkiä tajusin, että on olemassa ihmisiä, joiden mielestä en ollut seurustelukelpoinen. Alat katsoa itseäsi ja löytää asioita, joista et pidä, Rachelle sanoi People-julkaisun haastattelussa.
Kaikesta huolimatta hän on löytämässä tasapainon vartalonsa kanssa. Siksi hän päättikin todistaa itselleen ja kaikille muille, että hän ja muut vammaiset, voivat olla seksikkäitä.
Aviomiehensä kanssa ottamissaan kuvissa Rachelle poseeraa sängyllä erilaisissa seksikkäissä alusvaatteissa. Kuvia on jaettua sekä Facebookiin että Twitteriin.

– Toivon inspiroivani muita keskittymään asioihin, joita he itsessään rakastavat, eikä olemaan niin kriittinen. Kannustan kaikkia kertomaan sosiaalisessa mediassa jonkin asian, mitä he itsessään rakastavat yhdessä #WhatMakesMeSexy-hashtagin kanssa.
Elämää epävarmuuksien kanssa
Vaikka Rachelle on löytänyt rohkeutta esiintyä paljastavissa kuvissa, ei se tarkoita, että hän ei taistelisi epävarmuuksien kanssa. Erityisesti kuvissa näkyvä katetri aiheuttaa hänessä epävarmuutta.
– Minun täytyy hyväksyä se ja halusin näyttää ihmisille, että vaikka sinulla on se, sinun täytyy vain myöntää se. Se ei tarvitse määritellä sinua tai miltä näytät, hän sanoo People-julkaisulle.
– Haluan antaa vammaisuudelle erilaiset kasvot, Rachelle sanoo, ja toivoo, että hänen viestinsä tavoittaa myös naiset, joilla ei ole vammaa.
– Meissä kaikissa on vikoja ja meillä on paljon asioita meneillään, mutta ensimmäistä kertaa en piilottele katetriani. En piileskele enää.
Lähde: Daily Mail
Uusimmat
-
00:04
Ihminen jäi puristuksiin traktorin perässä olevaan hiekoittimeen Nummelassa
-
23:51
Tulipalo Espoossa – yksi ihminen sai vakavia vammoja
-
23:38
Oikeuskansleri A-studiossa: Itäraja kokonaan kiinni, koska kansalliseen turvallisuuteen kohdistuu vakava uhka
-
23:25
Kenian tulvauhrien määrä tuplaantunut – lähes 90 000 joutunut jättämään kotinsa
-
23:13
Ukraina: Venäjä yritti myrkyttää Ukrainan sotilastiedustelun päällikön vaimon – MTV seuraa sotaa
-
23:11
Newcastlen ruotsalaistähti järkytti Kylian Mbappea ja Pariisia – tähtien lohko kiristyy entisestään
-
22:58
Lisää panttivankeja vapautettu Gazassa, 30 palestiinalaisvankia vapaaksi Israelin vankiloista – MTV seuraa sotaa
-
22:58
33-vuotias kehonrakentaja on kuollut – huhuja seurasi jyrkkä julistus
-
22:51
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
22:42
Eemeli Suomi 3+1, HPK:n avainpuolustaja hurjana – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
22:38
Ei herkille: Mies koikkelehti pihalla – UFC-tähti hyökkäsi paikalle pistooli kädessä
-
22:36
Ei yhtäkään turvapaikanhakijaa Raja-Joosepin rajanylityspaikalle tiistaina
-
22:35
Sisäministeri Rantanen: Näin Venäjä pyrkii nyt vaikuttamaan – "Jopa kuvia kuolleista ihmisistä itärajalla"
-
22:31
Rangaistuspotku molemmissa päissä – ensimmäiset minuutit täyttä hulinaa San Sirolla
-
22:24
Kasvihuone Kuuhun ja Marsiin: Sci-fi-elokuvassa nähty utopia voi pian todellisuutta
-
22:14
Corey Perry passitettiin ulos – NHL-tähdestä vakava viesti julki
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
Lataa lisää