Sebastian Vettelin ja Ferrarin välit alkavat pahasti rakoilla – saksalaismestari jakoi kovaa tekstiä kesken kisan

Ferrari ja Sebastian Vettel. Liitto, joka meinaa saada ruman lopun.

Italialaistalli Ferrari tiedotti jo keväällä, että F1:n nelinkertainen maailmanmestari Vettel ei jatka tallissa enää tämän kauden jälkeen.

Vettelin tilalle tuodaan Carlos Sainz, joka ajaa nyt McLarenilla.

Päätöstä oli edeltänyt jo vaihe, jossa Charles Leclerc oli noussut tallin ykköskuljettajaksi. Tämä taas aiheutti kipinöitä, varsinkin kun Leclerc nappasi aseman itselleen tähtikuski Vetteliltä.

Alkukaudella Leclerc on ollut selvästi Vetteliä nopeampi. Jälkimmäisenä mainittu Vettel on ollut viikonlopusta toiseen isojen ongelmien keskellä. Ne jatkuivat myös Britannian toisessa GP:ssä, jossa Leclerc oli neljäs ja Vettel vasta 12:s.

Kisan aikana nähtiin varsin kuohuttava tilanne. Kierroksella 29 kansainväliseen tv-lähetykseen ajettiin ote Vettelin talliradiosta, jossa saksalainen kävi kuumana.

– Tämä on juuri se rako, mihin meidän ei pitänyt päätyä. Puhuimme tästä aamulla. Annan palaa, mutta tiedätte kyllä, että te möhläsitte tämän, Vettel tykitti.

Kisan jälkeen Vettel avasi kriittistä viestiään Sky Sportsin haastattelussa.

– Puhuimme aamulla siitä, että pyrimme välttämään ruuhkaan joutumista. Ja sitten päädyin sellaisen keskelle. Sen lisäksi talli laittoi minut ajamaan vain 10 kierrosta kovilla renkailla. Siinä ei ollut mitään järkeä, Vettel ihmetteli.

– Tämä ei mennyt nappiin ei minulta eikä talliltakaan, Vettel jatkoi.

Vettel on kuljettajien MM-taulukossa vasta sijalla 13. Saksalainen on kerännyt kasaan 10 pistettä.

Lue myös:

    Uusimmat