Demaririvit rakoilevat jälleen, kun eduskunta päättää käännytyslaista toistamiseen.
SDP:n kansanedustajat Matias Mäkynen ja Johan Kvarnström kertovat STT:lle aikovansa jälleen äänestää käännytyslakia vastaan. Samaan päätökseen on päätynyt puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar, joka kertoo asiasta Helsingin Sanomille.
Kaikki perustelevat päätöstään sillä, että laki on heidän näkemyksensä mukaan vastaan Suomen perustuslakia, kansainvälisiä velvoitteita ja EU-oikeutta.
– Hallintovaliokunnan asiantuntijalausuntojen mukaan kynnys lain säätämiselle on vain noussut ja sen hyväksyttävyys on jopa kauempana kuin vuosi sitten, Mäkynen sanoo.
Kvarnström on samoilla linjoilla.
– Näen, että oikeusoppineet antavat nyt vähintään yhtä kriittisiä arvioita kuin viime vuonna. Jo silloin lakia pidettiin perustuslain, kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden vastaisena, Kvarnström sanoo.
Mäkysen mukaan dramaattisin asia, joka asian suhteen on vuoden sisään tapahtunut, on se, että Yhdysvalloissa on Donald Trumpin myötä presidentti, joka kyseenalaistaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää aiempaa voimakkaammin.
– Nyt kun tätä kansainvälistä järjestelmää kyseenalaistetaan monesta suunnasta, Suomen kaltaiselle pienelle maalle olisi entistä tärkeämpää pitää siitä kiinni ja puolustaa kansainvälistä oikeusjärjestelmää. Se olisi Suomen turvallisuuden kannalta tärkeä asia, Mäkynen sanoo.
Hän kertoo aikovansa pyytää ryhmältä lupaa äänestää lakia vastaan.
Kaikki kolme olivat viime vuonna niiden kuuden demarikansanedustajan joukossa, jotka äänestivät lakia vastaan. Heidän lisäkseen lakia vastustivat Krista Kiuru, Timo Harakka ja Elisa Gebhard.
Harakka kertoi tiistaina STT:lle lukevansa hallintovaliokunnan mietinnön aiheesta ennen äänestyspäätöstään.
Käännytyslain jatkaminen on täysistunnossa ensimmäisessä käsittelyssä tänään. Eduskunta äänestänee lain jatkosta ensi viikolla.
Käännytyslain virallinen nimi on laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.
Lain perusteella turvapaikkahakemusten vastaanottamista voitaisiin rajoittaa tilanteessa, jossa Venäjä toisi turvapaikanhakijoita itärajalle painostaakseen Suomea. Hallintovaliokunta piti tiistaina julkaisemassaan mietinnössä lain voimassaoloajan jatkamista välttämättömänä.