"Savupommeja heitellyt" hölmöläinen kiusasi Kalle Rovanperää – kohuhetkiä seurasi "veljellinen muistutus"
Kalle Rovanperän mestarikartturi Jonne Halttunen palasi viime kauden Chilen osakilpailun dramaattisiin ja osaltaan huvittaviinkin tapahtumiin MTV Urheilun rallilähetyksessä perjantaina.
Tuolloin WRC-debyyttiään M-Sportilla ajanut Gregoire Munster nousi otsikoihin sekoilullaan lauantaina. Munster rikkoi autonsa ulosajossa (video alla), mutta halusi väkisin madella erikoiskokeen maaliin.
Tämä kostautui takaa tulleelle Rovanperälle, sillä Munster pidätteli suomalaista nostamalla sankan pölypiven ilmaan, eikä päästynyt mestarikuskia ohitseen (video jutun yllä).
Halttunen palasi näihin tapahtumiin Monte Carlon MM-rallin lähetyksen selostamossa perjantaina.
– Pääsimme katsomaan Kallen kanssa aika aitiopaikalta tätä hänen ensimmäistä MM-ralliaan Chilessä, Halttunen aloitti sarkastisesti tarinansa Munsterista.
– Heille oli tullut pari ilmoitustakin sinne autoon ajanottojärjestelmään, että "päästäkää ohi", mutta he eivät olleet katsoneet sitä. Ja sitten loppuvaiheessa olivat nähneet, mutta olivat ajatelleet, ettei meidän tarvitse ketään päästää ohi, kun olemme niin (pätkän) lopussa.
Halttunen huomautti tapahtumista aikailematta.
– Kävin kyllä antamassa sellaisen pienen veljellisen muistutuksen kartanlukijalle (Louis Louka) sitten seuraavassa huollossa, että jatkossa pitää käyttää vähän sitä päässä olevaa laskukonetta.
– Kyllä minä ihan asiallisesti siitä hänelle ilmoitin, Halttunen naurahti.
Alla Rovanperän huimat kommentit Chilen MM-rallin Munster-tapauksesta.
Halttunen tunnusti, että tällaiset toimenpiteet lankeavat heidän autokunnassaan viilipyttymäisen Rovanperän sijaan hänelle.
– Kyllähän se varmaan niin on, että jos jompikumpi kimpoilee, niin se olen minä.
Munster sai täksi kaudeksi koko kisakalenterin käsittävän sopimuksen M-Sportille. Hän on mukana viikonlopun Monte Carlon MM-rallissa. Hän joutui keskeyttämään ulosajoon lauantaina (video alla), mutta jatkaa kilpailua sunnuntaina.
Rovanperä ja Halttunen ajavat vain noin puolet kaudesta Toyotalla, eivätkä ole mukana "Montessa".
Uusimmat
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
Lataa lisää