Savossa kaahattiin yli 200 km/h: Poliisi esitti huolensa yleistyvästä ilmiöstä: Hurjastelijoita yllytetään kuvaamalla videoita

7:37
MTV oli poliisin kanssa selvittämässä syitä hurjille ylinopeuksille toukokuussa 2020.

Pohjois-Savon poliisin tehtäviin kuului viikonloppuna etenkin hurjastelevien kuljettajien kiinniottamista.

Pohjoisella moottoritiellä poliisin tutkaan kaahattiin jopa 208 kilometrin tuntinopeutta satasen rajoitusalueella.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyn kuljettajan, nuoren miehen kyydissä oli kolme matkustajaa.

Poliisi löysi perjantaina illalla kaatuneen moottoripyörän Viitostiellä Kuopiossa. Kävi ilmi, että nuori mies oli menettänyt pyöränsä hallinnan ja kaatunut tien viereiseen ojaan. Sivullinen vei miehen sairaalaan tarkistuttamaan vammansa. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta moottoripyörään. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

Sunnuntain vastaisena yönä nuori poika joutui puolestaan sairaalaan kaaduttuaan mopolla Nilsiän keskustassa. Kaatumisen syy ei ole vielä tiedossa. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

– Hyvin usein varsinkin runsasta ylinopeutta ajavia tai moottoripyörällä keulivia tai muuten temppuilevia kuljettajia kuvataan videolle matkustajien tai kavereiden toimesta. Vaikka nämä videot ovatkin hyvää todistusaineistoa mahdollisiin rikostutkintoihin, kannattaa harkita voiko videointi toimia vääränlaisena yllykkeenä ajoneuvojen kuljettajille, poliisi muistuttaa tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja