Savonlinnassa on varmistunut kaksi uutta tuhkarokkotartuntaa – sairastuneet ovat rokottamattomia lapsia

Savonlinnassa on varmistunut kaksi uutta tuhkarokkotartuntaa.

Tapaukset vahvistuivat tänään valmistuneissa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) laboratoriotesteissä. Kolmas THL:n tutkima näyte oli negatiivinen.

Mikkelin ja Savonlinnan keskussairaalan infektioylilääkärin Sakari Vuorisen mukaan tuhkarokkotartunnan ovat saaneet samaan perheeseen kuuluvat kaksi poikaa.

Savonlinnassa asuvan perheen lapsia ei ollut rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Sairastuneita poikia hoidetaan kotona.

– Heillä ei ole merkkejä mistään ikävästä lisäsairaudesta, Vuorinen kertoo STT:lle.
– He ovat kotikaranteenissa vanhempien hoidossa.

Kaikkiin altistuneisiin otettu yhteyttä 

Uusien tuhkarokkotartuntojen mahdollisuutta ei voida Vuorisen mukaan sulkea pois.

– Aina on mahdollista, että tulee lisää tartuntoja, altistuneita oli niin paljon. Mutta mitään kyteviä tapauksia tällä hetkellä ei ole.
Kaikkiin niihin, jotka ovat voineet altistua, on otettu yhteyttä.

– Heille on annettu ohjeistus terveydenhuollon kanssa asioimiseksi ja rokotussuojan täydentämiseksi.

Ensimmäinen tuhkarokkotapaus tuli ilmi juhannuksen tienoilla, jolloin Savonlinnan keskussairaalassa hoidettiin tuhkarokkoa sairastavaa miestä. Tätä ennen mies oli ollut Punkaharjulla leirikeskuksessa.

Molemmilla nyt todetuilla tartunnoilla on yhteys leirikeskukseen.
Tuhkarokon itämisaika voi olla jopa kolme viikkoa tartunnasta. Taudin ensioireita ovat korkea kuume ja hengitystieoireet. Ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua ja kestää runsaan viikon.

Jos tautiin viittaavia oireita ilmenee, on otettava yhteyttä omaan terveyskeskukseen ensin puhelimella.

Lue myös:

    Uusimmat