Savon Sanomat: Tällä kirjoittamattomalla säännöllä rikotaan kirjesalaisuutta

Rikoslain mukaan toiselle tarkoitetun kirjeen tai viestin oikeudettomasta avaamisesta voidaan tuomita viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen. Savon Sanomat kertoo, että lakia kierretään kirjoittamattomalla säännöllä työpaikoilla.

– Jos työntekijälle tulleen kirjeen osoitetiedoissa on ensimmäisenä yrityksen nimi, käsityksemme mukaan on hyväksyttävää, että työnantaja voi avata kirjeen, sanoo viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Rantalan kanssa samaa mieltä on Viestintäviraston yleispalvelupäällikkö Merja Saari.

– Toistaiseksi asiaan ei ole lainsäädännön tasolla tarkempia määritelmiä. Käytäntö on kuitenkin ollut, että henkilön nimi pitää olla kuoressa ennen organisaation nimeä, jos tahtoo olla varma siitä, että työnantaja ei voi avata kirjettä.

Käytäntö on tuttu myös Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskiselle.

– On ollut pakko luoda jonkinlainen käytäntö, kun tarkempaa määritelmää ei lain tasolla ole. Kirjeiden avaaminen ei voi olla ensimmäinen toimenpide. Työpaikasta riippuen työnantaja voisi odottaa jonkin aikaa, että työntekijä pääsee itse avaamaan kirjeensä. Kaksi viikkoa voisi olla sopiva raja.

Professori toivoo, että kirjepostin hoitamisesta sovitaan työpaikoilla niin, että kaikki tietävät käytännöt.

Kirjoittamaton sääntö ei käy Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n lakimiehelle. Anu-Tuija Lehto ei hyväksy, että työntekijälle tulleita kirjeitä avataan, oli osoitejärjestys mikä tahansa.

– Lähtökohta pitää olla, että ei avata ollenkaan, Anu-Tuija Lehto SAK:sta linjaa.

Pohjois-Savon poliisilaitos tutkii asiaan liittyen tapausta, jossa iisalmelaisen yrityksen johtaja oli avannut työntekijälle käräjäoikeudelta tulleen kirjeen. Kirjekuoressa oli sekä työnantajan että työntekijän nimi.

Syyttäjä ei nostanut syytettä, sillä hänen mukaansa kirjeen oli oikeutettu avaamaan se henkilö tai yhtiö, jonka nimi oli vastaanottajan kohdalla kirjekuoressa ensimmäisenä.

 

Lue myös:

    Uusimmat