Savon Sanomat: KuPS-pomoa syytetään epäasiallisesta käytöksestä – seura asettui puolustuskannalle: "Nämä väitteet kuulostavat vierailta"

Suomalaisen jalkapallon suurseuroihin lukeutuvan Kuopion Palloseuran toimitusjohtajaa Jarmo Heiskasta syytetään epäasiallisesta käytöksestä sekä johtamistapaan ja alkoholinkäyttöön liittyvistä ongelmista, kertoi Savon Sanomat lauantaina.

Lehti oli haastatellut yhdeksää KuPSin toiminnassa mukana ollutta tai olevaa henkilöä. KuPS puolestaan vastasi tiedotteella, jossa seuran pelaajisto, valmennus sekä toimistotyöntekijät esittävät tukensa Heiskaselle.

Savon Sanomien mukaan KuPS Oy:n edellinen, syyskuussa uuteen vaihtunut hallitus oli yrittänyt vaihtaa toimitusjohtajan. Se oli selvittänyt Heiskasen toimintaa sen jälkeen, kun oli saanut siitä "huolestuttavia viestejä".

Savon Sanomien mukaan tässä yhteydessä esille nousi useita epäkohtia Heiskasen henkilöstö- ja talousjohtamisessa sekä alkoholinkäyttöön liittyviä ongelmia. Heiskasen johtamistapaan luonnehdittiin liittyvän muun muassa uhkailua ja asiatonta kielenkäyttöä. Talousjohtamisen kuvailtiin olevan leväperäistä.

Toimitusjohtaja Heiskasen mukaan häntä vastaan on käynnissä ajojahti. Heiskanen sanoo, että hänestä esiin nostetut epäkohdat pelolla johtamisesta, raivoamisesta ja huonon työilmapiirin luomisesta eivät pidä paikkaansa eikä kukaan ole tuonut aiemmin tällaisia väitteitä hänen tietoonsa.

Palloliiton puheenjohtaja ja KuPS Oy:n pääomistaja Ari Lahti ei halunnut kommentoida asiaa Savon Sanomille. 

KuPS kertoi, että toimitusjohtaja Heiskaseen kohdistuvat syytökset "on otettu KuPS Oy:n organisaatiossa vastaan erittäin surullisina".

–  Nämä mediassa esitetyt väitteet kuulostavat meidän korviimme vierailta, emmekä tunnista toimitusjohtajaamme samaksi ihmiseksi, millaiseksi hänet mediassa maalataan. On myös vähintäänkin kyseenalaista, että toimitusjohtajamme työskentelytapoja arvioidaan organisaatiomme ulkopuolisten tahojen toimesta.

–  Tuomitsemme jyrkästi ja yksimielisesti yhteen ihmiseen kohdistuvan ajojahdin ja maalittamisen.

Lue myös:

    Uusimmat