Savon Sanomat: Koronakuolemien vanhainkoti on Attendo Kalliosydämen hoivakoti: "Vasta tällä viikolla on alettu kovempiin toimiin"

Vanhainkotien asukkailla on todettu koronavirustartuntoja Helsingissä – tästä on kyse 7:30
MTV Uutiset aiemmin: Koronavirustartuntoja on todettu vanhainkotien asukkailla myös Helsingissä.

MTV Uutiset kertoi perjantaina kolmen ikäihmisen kuolleen koronaviruksen seurauksena Ylä-Savon sote-kuntayhtymän alueella sijaitsevassa vanhusten hoivakodissa. Savon Sanomien tietojen mukaan kyseessä on Attendo Kalliosydämen hoivakoti, jossa tiukempiin eristystoimiin on ryhdytty vasta tällä viikolla.

Omaiset ovat kertoneet Savon Sanomille, että tiedottaminen on ollut niukkaa ja vain osa omaisista on saanut 12.3. tekstiviestin vierailukiellon voimaan astumisesta. Tieto ei kuitenkaan ole tavoittanut kaikkia omaisia.

Attendon viestinnästä on kerrottu Savon Sanomille, että varsinainen tiedotuskirje kaikkien kodissa hoidettavien vanhuksien omaisille on lähtenyt vasta tällä viikolla.

– Niin moni on kuollut maailmalla koronaan ja vasta tällä viikolla hoivakodissa on alettu kovempiin toimiin, omainen sanoo Savon Sanomille.

Lisäksi omaiset ovat kertoneet, että Kallionsydämessä asukkaat on eristetty omiin huoneisiinsa vasta tämän viikon tiistaina. 

Hallitus päätti jo aiemmin vierailukielloista

Tuolloin todettiin, että ”vierailut ikäihmisten palvelulaitoksissa sekä sairaaloissa on pääsääntöisesti kielletty.“ Lisäksi todettiin, että “tapauskohtaisia poikkeuksia voidaan soveltaa esimerkiksi saattohoidossa oleviin ja sairaiden lasten lähipiiriin.”

Attendon reagointi hallituksen linjaamiin rajoituksiin on ollut ilmeisen hidasta. 

Viestintäjohtaja Susanna Paloheimo pahoittelee Savon Sanomien haastattelussa tiedotuskirjeen viivästynyttä lähettämistä, mutta ei kommentoi tarkemmin päivämääriä, eikä eristämistoimia.

Lue myös:

    Uusimmat