Savon kanavan suunnittelu etenee

Savon kanavan yleissuunnittelu on valmistunut. Noin 110 miljoonaa markkaa maksava kanava on suunniteltu veneille ja matkustajalaivoille.

Itä-Suomen toivotaan pääsevän EU:n tavoite 1 -alueeksi, jolloin kanavahanke voisi saada rahaa EU:n rakennerahastosta.

Kymijoen ja Vuoksen vesistöt yhdistävä kanava on yksi maakunnan kärkihankkeista. Jos hanke etenee suunnitellussa aikataulussa, voisivat työt alkaa vuonna 2000 ja kanava olla käytössä 2002.

Kanavareitti lähtee Iisvedeltä ja päätyy Leppävirran Kalmalahteen. Korkeuseroa 66 kilometrin reitillä on noin 16 metriä. Kaivettavaa maakannasta tai jokiosuutta matkalla on viisi kilometriä.

Kanavaan on tulossa seitsemän itsepalvelusulkua. Sulkujen mitoituksessa on otettu huomioon myöhemmin mahdollisesti alkava pienproomuliikenne.

Kanava valmistuisi vaiheittain

Kanava on suunniteltu siten, että se voitaisiin tehdä kolmessa vaiheessa. Jokainen vaihe avaisi valmistuessaan jo sinällään käyttökelpoisen yhteyden.

Ensimmäiseksi on tarkoitus toteuttaa Suonenjoen ohitus, jolloin esimerkiksi Päijänteen alueen veneilijät pääsisivät siirtymään Iisvedeltä kanavaa pitkin Suontienselälle ja edelleen Kuivataipaleen jo olemassa olevalle museokanavalle. Sieltä pääsisi edelleen Kilpikosken kautta Sorsakosken taajamaan saakka.

Toisessa vaiheessa luotaisiin yhteys Sorsavedeltä Leppävirran Kalmalahteen, jolloin retkiveneet voivat siirtyä jo Kymijoen vesistön puolelta Vuoksen vesistön puolelle.

Viimeisessä vaiheessa rakennettaisiin Kuivataipaleen museokanavan viereen uusi, esimerkiksi vesibussiliikenteen mahdollistava sulku. Samoin Kilpikoskelle tehtäisiin sulku, joka poistaisi ahtaan koskiosuuden tuomat ongelmat.

Savon kanavan oli alun perin määrä palvella teollisuuden puutavarakuljetuksia, mutta mitoitusta muutettiin kannattavuussyistä. Viime vuodet kanavaa on viety eteenpäin vesimatkailun kehittämisen pohjalta. Suunnitteluun on saatu EU:n tukea.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat