Sauvarikko murskasi Vuorisen olympiaunelmat: "Olisin mennyt välieriin heittämällä"
Huippukuntoinen Lauri Vuorinen koki tiistaina musertavan pettymyksen Zhangjiakoun hiihtostadionilla.
Sprintin karsinta sujui vauhdilla, samoin puolivälierä stadionin kirivaiheeseen asti. Sitten kilpakumppanin suksi kopsahti sauvaan ja rikkoi välineen. Vuorisen olympiamatkan tulokseksi jäi 14:s sija.
– Varmaan omat kisat oli tässä, Vuorinen tiivisti tapauksen koko merkityksen.
Vuorinen ei keksinyt itselleen sopivaa jatko-ohjelmaa, mutta ilmoittautui silti vapaaehtoiseksi.
– Täällä ollaan sitten vaikka varamiehen varamiehenä loppuun asti. Tai en ehkä viidellekympille lähtisi, Vuorinen huokaisi.
Vuorinen hiihti vauhdikkaassa erässä hyvissä asemissa, kun sauvarikko tapahtui. Hän oli jo varma välieräpaikastaan, kun valmentajat olivat juuri huutaneet, että erä on puolivälierien vauhdikkain.
– Ei olisi tarvinnut kuin hiihdellä molemmat sauvat ehjänä, ja olisin mennyt välieriin heittämällä, Vuorinen totesi.
– Tänään oli uran ylivoimaisesti parasta hiihtoa korkealla ja yleensäkin uran parasta hiihtoa Lillehammerin lisäksi.
Lillehammerilla Vuorinen viittasi uran parhaaseen maailmancupin sijoitukseensa (viides).
– Ei hyvä vauhti kuitenkaan lämmitä, jos ei tule tulosta. Ei sitä kukaan muistele, miten kovassa kunnossa Vuorinen oli aikoinaan, mutta ei se kuitenkaan tulosta saanut, Vuorinen jatkoi.
– Ei tässä ole mitään positiivista, kun tuommoinen käy. Täällä pitäisi tehdä tulosta.
Vuorinen ei syyttänyt vastoinkäymisestä kilpakumppaneitaan.
– Ei siinä kukaan mitään tahallista tehnyt. Jonkun suksi osui sauvaan. Enkä nähnyt, kuka se oli.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää