Lapsilisäkommenteillaan kohahduttanut kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak sanoo kaikenlaisten yhteiskunnan tukien motivoivan myös vanhemmuuteen sopimattomia.
Huomenta Suomessa vieraillut Schubak sanoi lapsilisienkin olevan sellainen tukimuoto, jonka olemassaolosta on voitava keskustella. Hänen mukaansa lapsilisät eivät kuitenkaan tällä hetkellä ole ensisijainen lakkautuskohde yhteiskunnassa.
Varapuheenjohtaja Schubak totesi viime perjantaina, että hän poistaisi lapsilisät, sillä hänen mielestään ne tukevat "huonomman aineksen" lisääntymistä.
– Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta, Schubak kommentoi Facebookissa perjantaina.
Schubak pyysi nyt Huomenta Suomen haastattelussa anteeksi harkitsemattomia sanavalintojaan.
– Puhuminen heikommasta aineksesta oli harkitsematonta. Kirjoitin kommentin kaverin FB-seinälle. Keskustelua ei ollut tarkoitettu julkisuuteen.
Schubak sanoo olevansa kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi alkoholistien ja huumeidenkäyttäjien ei pitäisi saada lapsia, koska he eivät pysty huolehtimaan jälkikasvustaan.
– Olen itse nuori. Opiskelen tällä hetkellä, eikä minulla ole säännöllisiä tuloja. En itse ottaisi vastuuta lapsesta.
"Ei kokoomusnuorten kannanotto"
Schubak sanoo myös Radio Novan Enbuske&Linnanahde Crew -ohjelmassa tietävänsä useita tapauksia, joissa lapsia on tehty pelkästään sosiaalietuuksien toivossa.
