Mainos

Satoja tappajaherhiläisten hyökkäyksiä Kiinassa – liki 20 ihmistä kuollut

Ainakin 19 henkilöä on kuollut herhiläisten hyökkäyksissä kolmen viime kuukauden aikana Kiinassa.

Maan viranomaisten mukaan kaikkiaan yli 580 ihmistä on joutunut herhiläisten pistämiksi heinäkuun alun jälkeen. Heistä 70 on edelleen sairaalahoidossa.

Uutiskanava CNN:n verkkosivujen mukaan suurin osa tapauksista on sattunut Ankangin kaupungissa, joka sijaitsee Shaanxin maakunnassa Keski-Kiinassa.

– Juoksin ja huusin apua, mutta herhiläiset jahtasivat minua noin 200 metrin matkan ja pistivät yli kolmen minuutin ajan, kertoo herhiläisten hyökkäyksen kohteeksi joutunut Chen Changlin China Youth Daily -lehdelle.

Chen oli keräämässä riisiä viime viikolla, kun hyönteiset kävivät ensiksi lähistöllä olleiden naisen ja lapsen kimppuun. Kun kaksikko juoksi Cheniä kohti, myös hän joutui pistämisen kohteeksi.

Sekä nainen että lapsi kuolivat myöhemmin sairaalassa herhiläisten erittämään myrkkyyn.

– Mitä enemmän juokset pakoon, sitä enemmän ne (herhiläiset) haluavat jahdata sinua, kuvailee toinen uhri, jonka munuaiset tuhoutuivat pistoksissa välittyneen myrkyn takia. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan "miehen virtsa oli ehtinyt muuttua soijakastikkeen väriseksi", kun hän pääsi lopulta sairaalahoitoon.

Asiantuntijoiden mukaan ampiaislajiin kuuluva herhiläisten hyökkäysten lisääntyminen voi johtua monista eri syistä, kuten alueella vallitsevasta kuumasta ja kuivasta säästä. Hyönteiset ovat voineet myös oppia tunnistamaan ihmisen hajun tarkemmin.

Hyökkäyksistä epäillään Aasianherhiläistä (Vespa mandarinia), joka on maailman suurin herhiläislaji. Noin viiden senttimetrin mittaisen Aasianherhiläisen erittämä hermomyrkky pystyy hajottamaan jopa ihmiskudosta.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.