Sateet sen kun runsastuvat: Pahin tilanne Lappiin, etelässä jopa ukkosta

Huomenna epävakainen sää muuttuu sateiseksi maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa pahin on vasta edessä.

Perjantaina Etelä- ja Keski-Suomeen saapuu etelästä runsaita sateita, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko. Etelän sadealueen seassa voi olla myös ukkosta, Keski-Suomessa voi sataa perjantain ja lauantain välisen yön aikana kymmeniäkin millejä vettä.

– Lauantaina maan etelä- ja keskiosan sateet painuvat pohjoiseen ja etelässä sateet harvenevat. Viikonloppuna runsaimmat sateet ovat Lapissa, Alanko kertoo.

Helteisemmät kelit saattavat koittaa ensi viikon puolivälin tienoilla.

– On merkkejä siitä, että korkeapaine olisi luoteesta työntymässä Suomeen, mutta nähtäväksi jää, toteutuuko se. Sen puolesta ei kannata vielä lyödä vetoa.

Lue myös:

    Uusimmat