"Satanismi", mies kertoi motiiviksi polttaa kappeli Nurmijärvellä – seuraavana päivänä pyromaani vei poliisiasemalle hengenvaarallisen pommin

Mies vei rakentamansa pommin poliisiauton viereen - katso millaiset vammat räjähdys poliisin kasvoille olisi aiheuttanut 2:52
Videolta näkyy, miten pommi toimitettiin poliisiasemalle ja millaista tuhoa se olisi räjähtäessään aiheuttanut.

Vuonna 1997 syntyneelle miehelle vaaditaan raskasta tuomiota tämän jätettyä pommin Nurmijärven poliisiasemalla poliisiauton viereen ja tehtailtua tuhopolttoja. Miehen mielentila on tutkittavana.

Syytteessä mainitut teot alkoivat tuhopoltosta. Mies oli viime marraskuussa sytyttänyt tuleen Nurmijärven seurakunnan siunauskappelin edustan. Palo ei ehtinyt levitä laajalle, mutta aiheutti kappeliin tuhansien eurojen vahingot ennen sammutustöiden alkamista.

Huomattuaan kappelin sammutetuksi oli mies polttamisen himon tyydyttääkseen sytyttänyt tuleen roska-astian ja toisessa osoitteessa sijainneen roskakatoksen. Sitten hän meni kotiinsa katselemaan paloja parvekkeeltaan.

– Mulla on pakonomainen tulipalon sytyttämisen himo. Se on sellainen pakkomielle. Siitä tulee hyvä fiilis. Siksi mä ne roskikset laitoin palamaan, kun vitutti ettei se kappeli syttynyt kunnolla, mies kuvaili esitutkinnassa.

Jätti poliisiasemalle hylsystä ja hiirenloukusta tekemänsä pommin

Jo näitä tuhopolttoja seuraavana päivänä mies syyllistyi jälleen rikokseen. Räjähteitä kotonaan kertomansa mukaan mielenkiinnosta rakennellut mies oli valmistanut räjähteen ja tuonut sen Nurmijärven poliisiasemalle. 

Mies oli jättänyt aamulla Nurmijärven poliisiaseman edustalla olleen poliisiauton viereen kassin, jossa oli hänen pahvilaatikkoon rakentamansa pommi. Pommin laukaisumekanismin periaate oli se, että pommi räjähtää sitä liikuttaessa. Jätettyään kassin mies oli lähtenyt kouluun.

Mies kertoi, että oli ensin mennyt sisälle Nurmijärven virastotalolle tarkoituksenaan viedä pommi poliisin vastaanottoon, mutta poliisin tilat olivat suljettuina. Ulos mentyään hän oli nähnyt poliisiauton ajavan parkkiin, jolloin oli vienyt kassin poliisiauton viereen ja poistunut paikalta.

Poliisit huomasivat epäilyttävän kassin lähtiessään hälytystehtävälle. Kun he kurkistivat sisään pakettiin ja näkivät sähköjohtoja ja jonkin kojeen, he eristivät alueen ja kutsuivat apua. Poliisin räjähteiden käsittelyyn koulutettu henkilökunta on tehnyt räjähteen vaarattomaksi vesipanoksella.

Räjähde paljastui myöhemmin improvisoiduksi putkiräjähteeksi, joka oli rakennettu ilmatorjuntakonekiväärin hylsyyn. Laukaisumekanismi oli rakennettu muun muassa hiirenloukkua käyttämällä. Miehen kotoa löydettiin tämän postimyynnistä tilaamia tarvikkeita pommien rakentamiseksi sekä ohjeita niiden tekoon.

Mies yritti polttaa Nurmijärven historiallisen puukirkon – katso videolta, minkälaista tuhoa mies sai aikaan 1:39
Katso videolta, miten mies sytyttää kappelin seinän tuleen ja kuinka hänen viimeinen kohteensa oli historiallinen puukirkko.

Ajatteli kirkon sytyttämisen olevan "grande finale"

Vain muutamaa päivää poliisiasemalle jätetyn pommin jälkeen myöhemmin mies oli eräänlaisena loppunäytöksenä yrittänyt sytyttää tuleen Nurmijärven historiallisen puukirkon.

– Silloin oli ollut koko päivä aika juomista, kun olin jättänyt sen räjähteen sinne poliisiasemalle ja oletin, että siinä on varmasti jäänyt sormenjäljet. Ajattelin, että se on sellainen "grande finale" se kirkko, mies kuvaili.

Hän kertoi fantasioineensa kirkon polttamisesta aiemminkin.

– Yleensä se vaan tulee päähän kun sen näkee. Mutta kirkon polttamisen fantasia ylipäänsä minulla on ollut aika pitkään.

Kirkko ei syttynyt tuleen.

"Jos olisin halunnut poliisit tappaa, olisin onnistunut."

Kuulusteluissa mies kertoi tehneensä räjähteitä aiemminkin ja räjäytelleensä niitä metsässä Nurmijärvellä.

Poliisiaseman episodissa hän kiisti tarkoituksenaan olleen tappaa tai vahingoittaa ketään, vaan kertoi motiivikseen pelotella poliisia. Hän myös kyseenalaisti sen, olisiko räjähde tosiasiassa voinut räjähtää poliisiaseman pihan räntäisissä olosuhteissa.

Mies kertoi luulleensa poliisin etsivän häntä ja kertoi halunneensa itse iskeä poliiseja vastaan ennen kun hänet otettisiin kiinni. Hän kuvaili räjähteen olleen pelote poliisi-instituutiota vastaan, ei yksittäisiä poliiseja vastaan. Hän kuvaili rikoksen taustalla oleen myös hänen aiempien rikoksiensa seurausten aiheuttama katkeruus.

– Se on ollut sellainen pelote poliisille, että jättävät minut rauhaan, hän kuvaili pakettia esitutkinnassa.

– Jos olisin halunnut poliisit tappaa, olisin siinä kyllä onnistunut.

Poliisi tiedusteli myös miehen pommiharrastuksesta ja sen toteutumisesta käytännössä. Viranomaisia kiinnosti muun muassa se, käyttikö mies suojavälineitä räjähdettä rakentaessaan.

– Mulla oli paksu takki päällä ja visiiri. Mulla ei ollut mitään hanskoja. SIinä kyllä piti ottaa pari kaljaa, kun sitä lähti tekemään, mies kuvaili pommin rakentamista.

Esitutkinnassa puitiin laajalti miehen elämänfilosofiaa ja ideologioita. Mies kiisti niillä olevan yhteyttä rikokseen.

"Kyseessä olisi hengenvaarallinen tilanne"

Poliisi rakensi miehen kertomusten ja muun esitutkinnan perusteella räjähteestä kopiot, jotka se testiräjäytti hallituissa olosuhteissa räjähteen tuhovoiman selvittämiseksi.

Koeräjäytyksissä todettiin, että pommeissa käytetty hylsy sirpaloitui räjähdyksessä täysin ennalta-arvaamattomasti lennättäen sirpaleita kovalla vauhdilla eri suuntiin. Koeräjäytyksissä sirpaleita tunkeutui maalitauluihin, gelatiiniin ja poliiseja esittäneisiin mallinukkeihin niin, että yksi sirpale upposi nuken otsaan noin viiden sentin syvyyteen.

Esitutkinnan alussa mies suhtautui pommin tuhovoimaan vähätellen.

– Jos komisario on tarpeeksi tyhmä ja menee sen avaamaan, niin sillä olisi ainakin kulmakarvat palanut, hän arveli.

Sittemmin miehelle näytettiin videoita poliisin koeräjäytyksistä.

– No kyllä se näyttää, että siinä näpit olisi lähteneet, hän totesi nähtyään poliisin videon.

Viranomaisen arvio tilanteesta oli karumpi.

– Mikäli räjähde olisi räjähtänyt, kun poliisipartio oli tutkimassa poliisiauton viereen jätettyä pakettia niin kyseessä olisi ollut heille hengenvaarallinen tilanne, poliisin räjähdeasiantuntija arvioi pommia tutkinnassa.

"Varmaan tulee aika pitkä linnatuomio"

Mies kuvaili laajemminkin kielteistä suhtautumistaan kirkkoon ja kuvaili itseään ristiriitaisesti niin satanistiksi kuin saatananpalvojaksikin.

– Osaatko kertoa jotain motiivia sille, miksi sytytit sen kappelin palamaan, poliisi kysyi mieheltä kuulusteluissa.

– Satanismi, mies vastasi.

– Saatananpalvonta vaatii uhrauksia sen harjoittajalta. Se mitä saatananpalvoja tekee sen satanismin hyväksi, niin se kertoo sen tekijän arvon, mies kuvaili.

Poliisi myös tiedusteli, ajatteleeko mies yhä saatananpalvonnan olevan järkevä elämänfilosofia jota jatkaa myös jatkossa

– No on se mun mielestä. Riippuu varmaan millä tapaa sitä voi jatkaa, tässä varmaan tulee aika pitkä linnatuomio, niin siinä ehtii miettiä, mies vastasi.

Halusi aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa

Miehen mielenkiinto vaarallisiin aineisiin ei rajoittunut räjähteisiin. Miehen paljastui myös tilanneen kotiinsa tarvikkeita risiinimyrkyn valmistamiseksi. Aluksi hän kuulusteluissa kertoi tehneensä myrkkyä, mutta pyörsi puheensa myöhemmin.

Kotietsinnässä miehen kotoa löytyi myös lista ihmisistä ja tahoista, joihin poliisi epäili tämän aikoneen kohdistaa vakavia rikoksia. Listassa oli nimetty muun muassa poliittisia toimijoita, uskonnollisia yhteisöjä ja seksuaalivähemmistöjen edustajia. 

– Jaa-a. Kännissä kirjoittanut, mies totesi listaan erilaisten yhteisöjen, viranomaisten ja poliitikkojen nimistä ja osoitteista.

– Se on ollu vaan päähänpistos kun humalassa joskus kirjoitettu.

– Minulla oli alun perin kohteena ne humanistit ja uskovaiset, että niihin mahdollisimman paljon tuhoa. Mutta sitten en jaksanut miettiä asiaa eteenpäin ja annoin asian olla, hän kuvaili.

Syytteitä ei tältä osin nostettu.

"Katsoo kuuluvansa itse vahvempien ryhmään"

Oikeus antoi asiasta välituomion, jossa tuotiin esille, että miehellä diagnosoitiin vankilassa skitsofrenia ja pyromania. Harhoja hänellä on kuitenkin kertomansa mukaan ollut tätä pidempään ja äänet olivat kehottaneet häntä erilaisiin tekoihin. Siispä mies määrättiin mielentilatutkimukseen

Miehen haluun sytytellä tulipaloja olivat tuhopolttamisen himo ja pakkomielle tuleen. Niillä oli kuitenkin myös yhteys miehen edustamaan maailmankuvaan.

– Kirkko ja kappeli piti polttaa, koska ne edustavat kristinuskoa, joka on tuhonnut eurooppalaisen kulttuurin tuhoamalla eurooppalaiset pakanauskonnot, oikeus luonnehti miehen motiiveja välituomiossa.

Oikeus lisäksi kuvaili satanismia melko keskeiseksi asiaksi miehen elämässä. Miehen tavoitteen luonnehdittiin ennen olleen yhteiskunnan tuhoaminen, mutta ilmeisesti lääkitys oli saanut hänet mielensä muuttumaan. Kaikilta osin hän ei kuitenkaan ideologiaansa hylännyt.

– Hän on lukenut eri filosofioista kirjoja, joiden ajatuksia vahvempien oikeuksista hän kannattaa edelleen ja hän katsoo kuuluvansa itse tähän vahvempien ryhmään, oikeus kirjoitti.

Oikeus katsoi todeksi syytteet tuhopoltoista ja niiden yrityksistä. Lisäksi oikeus katsoi miehen toimineen murhan yrityksessä kuvaillulla tavalla.

– Se, onko [miehellä} ollut tarkoitus tappaa poliisit, ja onko kyseessä siten murhan yritys, sekä teon törkeysaste voidaan kuitenkin kokonaisuutena arvioida tarkemmin vasta sen jälkeen, kun mielentilatutkimuksen tulos on saatu, oikeus katsoi.

Lue myös:

    Uusimmat