Sarjasaalistaja Mika Moring pysyy vangittuna – poliisi sai lisäaikaa Katja Miinalaisen tapon tutkintaan

Murharyhmän mukaan sarjarikollisen Mika Moringin rikostutkinnat ovat erityisen haastavat poliisille 10:45

Viime syksynä kadonneen Katja Miinalaisen epäillyn tapon tutkinta sai tällä viikolla lisäaikaa 10. elokuuta saakka, kun aiemmin syyte asiassa olisi pitänyt nostaa jo keväällä. Samassa yhteydessä käräjäoikeus päätti pitää useista naisiin kohdistuneista väkivaltaisuuksista tunnetun Mika Moringin edelleen vangittuna todennäköisin syin.

Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mari Päivärinta ei kommentoi, onko Katja Miinalaisen henkirikostutkinnassa tapahtunut läpimurtoja. Tiettävästi elokuussa kadonneen naisen ruumista ei ole vielä löydetty.

– Henkirikoksen tutkinta jatkuu, kuten tähän asti, ja poliisilla ei ole tässä vaiheessa muita uusia tietoja, joita voitaisiin kertoa julkisuuteen, Päivärinta viestittää MTV:lle.

Nousi Moringin kyytiin Kiikalassa

51-vuotias Mika Moring on tällä hetkellä vangittuna Miinalaisen taposta epäiltynä. Tapausta tutkintavastuu on Helsingin poliisilla, vaikka rikoksen epäillään tapahtuneen toisaalla. Miinalainen nousi Moringin auton kyytiin Salon Kiikalassa, josta kaksikko jatkoi matkaa Tammelaan, Keski-Suomeen ja Lappiin.

Poliisi epäilee Miinalaisen tapon tapahtuneen tuon matkan aikana 14. elokuuta ja 25. elokuuta välisenä aikana.

Lisäksi Helsingin poliisilla on tutkittavana toinen kokonaisuus, joka liittyy Mika Moringin epäiltyihin seksuaalirikoksiin. Tutkinnassa on ainakin neljä raiskausta, kaksi vapaudenriistoa ja yksi pahoinpitely, jotka ovat tapahtuneet vuosina 2016, 2021 ja loppuvuodesta 2022, juuri ennen Moringin pidättämistä Miinalaisen taposta epäiltynä.

Lisäksi Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Moringia syytetään kahdesta raiskauksesta.

Kiistää yhä Saara Arvan tapon

Mika Moringin toisen epäillyn henkirikoksen, 35-vuotiaan Saara Arvan tapon tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Esko Salo kertoo, että poliisi odottaa lumien sulamista, jotta etsintöjä päästäisiin jatkamaan. Arva katosi vuonna 2019.

– Etsintöjä ei pystytä aloittamaan ennen kuin maastoon pääsee. Meillä on suunnitelma valmiina heti, kun kelit antavat myöden.

Etsinnät painottuvat Tervon alueelle. Arvan epäillyn tapon tutkijat ovat käyneet Etelä-Suomessa kuulemassa Mika Moringia, mutta kuulustelujen suhteen tutkinnanjohtaja on vaitonainen.

– Hän kiistää edelleen.

Saara Arvan henkirikoksen tutkinnalla ei ole takarajaa, sillä tutkinnassa ei ole voimassa olevia pakkokeinoja.


Lue myös:

    Uusimmat