Sara Melleri päätti saada roolin Kikkana – räväytti kunnolla koekuvauksissa

Näin näyttelijä Sara Melleri muuntautuu 90-luvun laulajatähti Kikaksi! 0:18
Katso video! Tältä näyttelijä Sara Melleri näyttää kansan rakastamana Kikkana!

Sara Mellerin unelma toteutui Kikka-roolin myötä.

Näyttelijä Sara Melleri on innoissaan ja jännittynyt pian ensi-iltansa saavasta Kikka-elokuvasta. Melleri sai roolin Kikkana useiden koekuvausten jälkeen. Näyttelijä kertoo tehneensä ensimmäiset koekuvaukset videon välityksellä pahimpien koronarajoitusten aikaan. Toisiin koekuvauksiin Melleri kertoo panostaneensa tosissaan.

– Kysyin, saanko mennä paikalle kikkamaisesti pukeutuneena. Minulla oli huulet, korut ja push up -rintsikat. Menin koekuvauksiin asenteella, että tämä rooli on minun, Melleri nauraa.

Haastavimmaksi asiaksi sisäisen Kikan löytämisessä näyttelijä listaa laulukohtaukset ja kikkamaiset eleet, joita hän harjoitteli useamman kuukauden.

– Vaikeinta on ehdottomasti laulaminen niin, että se näyttää siltä, että laulaisin itse. Välillä puhelauloin ja välillä liikutin vain suuta, vaikka lopputuloksessa kuullaan Kikan ääni. Se oli todella vaikeaa ja sen piti näyttää aidolta, Näyttelijä pohtii.

Ohjaaja Anna Paavilaista Melleri kehuu luottavaiseksi ohjaajaksi.

– Sain näytellä pienesti ja pudotetusti ja luottaa siihen, että se kantaa. Se oli ihanaa, sekä palkitsevaa ja itselleni ihan uutta, Melleri sanoo.

Melleri toivoo, että Kikan lähimmäiset tulevat katsomaan elokuvan avoimin mielin ja ymmärtävät, että kyse on fiktiosta, joka perustuu tositapahtumiin ja tämä on meidän versiomme Kikan tarinasta.

– Toivon, että he näkisivät miten suurella kunnioituksella, rakkaudella ja uteliaisuudella olen lähestynyt Kikkaa. Sain hirveästi valoa ja voimaa, kun sain tehdä tämän roolin, Melleri iloitsee.

Tutustuessaan Kikan elämään Melleri ymmärsi kuinka paljon Kikka toi ihmisille iloa, eikä ottanut itseään turhan vakavasti, vaikka muut saattoivat kyseenalaistaa tai vähätellä häntä.

– Kikka oli aina askeleen edellä. Hän oli täysin kansainvälinen tähti ja Suomi oli liian pieni Kikalle, Näyttelijä innostuu.

– Jos Kikka olisi vielä keskuudessamme, niin uskon, että hän olisi saanut kasvaa ja kehittyä artistina, aivan niin kuin hän itse toivoi, Melleri jatkaa.

Näyttelijä kertoo saaneensa paljon iloa kikan roolista ja paljastaa oman suosikkibiisinsä.

– Kyllä se on se Mä haluun viihdyttää, koska se oli ensimmäinen ja se oli paras. Se on niin hyvä, Melleri nauraa kikkamaiseen tyyliin.

Kikka-elokuva saa ensi-iltansa 12. lokakuuta.

Muokattu ensimmäistä sitaattia 4.10.2022


Lue myös:

    Uusimmat